Lennosta kii!

Lennosta kii! on suomalaisen jazzmuusikko- ja säveltäjälegenda Eero Koivistoisen riemukas muistelmateos. Koivistoisen ura on suomalaisittain poikkeuksellisen monipuolinen sekä sisällöllisesti että kansainvälisyydessään. Hänen tarinoissaan ovat keskeisessä roolissa toki juuri jazz ja oma instrumentti, saksofoni, mutta kun sitä on tullut oltua niin monessa mukana, niin pelkästään standardeista tämä kirja ei koostu.

Maailmanluokan muusikkona Koivistoinen on tehnyt uransa varrella kosolti yhteistyötä muiden maailmanluokan muusikoiden ja persoonien kanssa. Hän on ylipäätään kiertänyt maailmaa, mutta pidempiä aikoja hän on oleskellut esimerkiksi eri puolilla Afrikkaa perehtymässä paikallisiin perinteisiin. Oman osionsa saavat opiskeluajat jazzin kotimaassa Yhdysvalloissa. Kotimaassa Koivistoinen on ollut näköalapaikalla vaikkapa UMO Helsinki Jazz Orchestran tai Pori Jazzin kaltaisten instituutioiden kehityksessä.

Lennosta kii! kuuluu itsestään selvästi jokaisen suomalaisen jazzdiggarin lukemistoon. Lämpimästi sitä suositellaan kuitenkin myös niille, jotka eivät jazzdiggaria itsessään tunnista. Vielä.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

4.2

16 arvosanaa

Nalle

4.1.2026

Maailmantähtien nimiä vilistelee joka käänteessä. Ja Hannu Ruotsalainen Salosta. Huikea elämäntarina, onnistunut kirja.

Jukka

18.10.2024

Maaliman ympäri jatsin kera!

Iskä

24.9.2024

Mielenkiintoinen ja paikoittain hauska, musiikkinäytteet audiokirjassa olivat yllättävä lisä, erityisesti 1,6x nopeudella kuunneltuna.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus