4.5(2)

Leonardon rasia : ja muita historiallisia tarinoita

Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita sisältää kaksitoista menneisyyteen sijoittuvaa kertomusta Jussi Katajalalta. Hän on julkaissut yli 40 novellia kotimaisissa spekulatiivisen fiktion julkaisuissa vuosina 2006-2013. Tämän kokoelman novelleja on aiemmin julkaistu mm. Kosmoskynässä, Usva-verkkolehdessä ja Kumman rakas -antologiassa (Osuuskumma, 2012), ja osa niistä on ennen julkaisemattomia.

Jussi Katajalan (s. 1974) historialliset novellit vievät lukijansa niin antiikin Kreikan jylhiin maisemiin, viikinkien kauppalaivoille kuin melkein autiolle saarellekin. Kokoelman kantavia teemoja ovat kekseliäisyys, kostaminen ja sodankäynti. Mukaan mahtuu höysteeksi hienoinen aavistus romantiikkaakin. Katajala tekee huolellista taustatutkimusta novelleihinsa ja saa historian taianomaisesti herämään henkiin. Asiantuntevalla otteellaan hän kuljettaa lukijansa menneisyyteen halki palatsien ja majatalojen aina meren syvyyksiin asti.

"Leonardon röyhkeys ja itsevarmuus huvitti sulttaania, joten hän lupasi tälle työpajan, apumiehiä ja kaikki tarvittavat materiaalit ihmeaseen kehittämiseen. Jos tulosta ei kuitenkaan syntyisi viikossa, Leonardo menettäisi päänsä."

Jussi Katajala on espoolainen spekulatiivisen fiktion saralla ansioitunut novellisti. Hänen tuotantoaan on julkaistu useissa eri antologioissa ja lehdissä, ja maineikkaassa Atorox-kisassa hän on sijoittunut monesti kymmenen parhaan joukkoon.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

  1. Pahoittelut rikinkatkun johdosta : Novelleja helvetistä

    Jussi Katajala, Maija Nyström, Edith Arkko, Mia Myllymäki, Mikko Rauhala, Frida Burns, Solina Riekkola, Toni Saarinen, O.E. Lönnberg, Reetta Vuokko-Syrjänen, Anne Leinonen, Maiju Ihalainen

    book
  2. Ruumiittomat

    Samuli Antila, Maria Carole, Janos Honkonen, Jani Kangas, Jussi Katajala, Anne Leinonen, Taru Luojola, J. S. Meresmaa, Heikki Nevala, Anni Nupponen, Minna Roininen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Kari Välimäki

    book
  3. Varjoisilta kujilta

    Maija Haavisto, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Eero Korpinen, Taru Kumara-Moisio, J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Timo Saarto, Tarja Sipiläinen

    book
  4. The Lion and the Lynx : Finnish Science Fiction and Fantasy Stories Vol. 2

    Frida Burns, Janos Honkonen, Jenny Kangasvuo, Jussi Katajala, Taru Kumara-Moisio, Taru Luojola, J. S. Meresmaa, Mia Myllymäki, Heikki Nevala, Satu Piispa-Hakala, Mikko Rauhala, Toni Saarinen, Nadja Sokura, Reetta Vuokko-Syrjänen

    book
  5. Romuluksen pojat

    Jussi Katajala

    book
  6. Hämärän periltä : Historiallisia kauhunovelleja

    Samuli Antila, Edith Arkko, Saara Henriksson, Jussi Katajala, J. S. Meresmaa, Niko Aslak Peltonen, Pyry Peltonen, Noora Puolamäki, Tarja Sipiläinen, Reetta Vuokko-Syrjänen, Kari Välimäki

    book
  7. Metsän kronikka : tarinoita puista

    J. S. Meresmaa, Tarja Sipiläinen, Nadja Sokura, Mia Myllymäki, Kari Välimäki, M.A. Tyrskyluoto, Teresa Myllymäki, Jussi Katajala, Anne Leinonen, Anni Kuu Nupponen

    book
  8. Never Stop : Finnish Science Fiction and Fantasy Stories

    Katri Alatalo, Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Markus Harju, Saara Henriksson, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Anne Leinonen, J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, M.A. Tyrskyluoto

    book
  9. Nollameridiaani : ja muita kosmisia tarinoita

    Jussi Katajala

    book
  10. Ajantakojat : Kummalinnun munia 3

    Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Jussi Katajala, Aremis Kelosaari, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Taru Luojola, O.E. Lönnberg, J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel, Kari Välimäki

    book
  11. Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita

    Mixu Lauronen, J. S. Meresmaa, Juha Jyrkäs, Minna Roininen, Saara Henriksson, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Hanna Morre, Magdalena Hai, Tomi Jänkälä, Erkka Leppänen, Heikki Nevala, Jussi Katajala, Anni Nupponen, Anne Leinonen, Janos Honkonen, Katja Salminen

    book
  12. Kristallimeri : Tarinoita merirosvoista

    Maija Haavisto, Magdalena Hai, Janos Honkonen, Jani Kangas, Jussi Katajala, Erkka Leppänen, Patricia Mal, J, Anni Nupponen, Mikko Rauhala

    book