4.5(11)

Leppäkerttu ja huuliharppu

Kerttu on harjoitellut kovasti musiikkiluokan pääsykokeisiin, mutta H-hetkellä kaikki menee pieleen. Hän myöhästyy ja saa siksi luokkatovereiltaan pilkkanimen. Mutta Kerttupa ei jää kuuntelemaan puheita vaan lähtee lipettiin. Karkumatkalla hän löytää ihmeellisen huuliharpun, joka osoittautuu oikeaksi taikakaluksi. Se johdattaa Kertun uusien ystävien luo, ihan niin kuin hän on toivonut.

Lämminhenkinen tarina yhdeksänvuotiaasta Kertusta kertoo ystävyydestä ja erilaisuuden kunnioittamisesta. Lyhyt teos sopii myös juuri lukemaan oppineille.

Katariina Romppainen on palkittu kirjailija, joka on kirjoittanut niin lapsille ja nuorille kuin aikuisyleisöllekin. Hänelle on myönnetty kahdesti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto. Romppainen on tehnyt myös pitkän uran vapaana toimittajana ja toiminut käsikirjoittajana.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.