Kirjassa kaksi äitiä kertovat kertomuksia siitä, miltä tuntui elää narsististen isien kanssa, mitä tapahtui, kun äidit eivät enää halunneet elää isien kanssa ja millaista äitien elämä on ollut sen jälkeen. Ihan jokainen äitien kirjoittamista kertomuksista on totta. Ehkäpä äidit toivoisivat, etteivät kaikki kertomukset olisi totta. Ettei niitä olisi koskaan tapahtunutkaan. Jokainen kertomus on kuitenkin osa äitien elämää.
Olennainen asia äitien kertomuksissa ei ole se, mitä tapahtui ja kenelle. Olennaista on jaettu tunne. Polku, jota on kulkenut jonkun kanssa yhdessä; matka, jolla on ollut yksinäisin maailmassa, matka, josta on jo ollut varma, ettei kukaan ymmärrä, ettei kellekään voi kertoa niin että kaiken tajuaisi. Matka josta kaikki eivät selviäisi. Tämän matkan ovat jakaneet kaksi ystävää. Kaksi äitiä. He selvisivät.
