Lue minut oikein : Tähtiin kirjoitettu

Rakkaus alkaa rivien välistä.

Bestseller-kirjailija Jasmine Guilloryn nykyaikaan tuotu versio lumoavasta sadusta, jossa kirjoja rakastava tyttö kohtaa väärinymmärretyn hirviön.

Kun Isabelle valmistui yliopistosta ja aloitti uransa kustannusmaailmassa, hän ei kuvitellut hetkeäkään, että asuisi vielä 25-vuotiaana kotona vanhempiensa luona. Eipä hän arvannut sitäkään, että olisi yhä yksi kustantamon harvoista mustista työntekijöistä. Palkka on pieni ja kilpailu kovaa, ja Izzy alkaa kyseenalaistaa ammatinvalintaansa. Unelmista luopumisen sijaan hän kuitenkin tarttuu viimeiseen oljenkorteen, joka saattaa viedä hänen uraansa oikeaan suuntaan: hän lupautuu hoputtamaan hankalana pidettyä tähteä, jonka käsikirjoitus on pahasti myöhässä. Santa Barbaran ylellisessä kartanossa häntä onkin vastassa äreä ja vetäytyvä Beau Towers, joka ei kaipaa henkilökohtaista kannustajaa. Izzy ei silti suostu antamaan periksi, ja vähitellen oikeat sanat ja teot alkavat synnyttää paitsi käsikirjoitusta myös ystävyyttä ja kipinöitä. Mutta valmistuuko käsikirjoitus ajoissa ja uskaltaako Beau avata sydämensä?

”Lue minut oikein” on leikkisä ja lämminsydäminen romaani oman äänen löytämisestä, kuuntelemisen taidosta sekä tietenkin rakkaudesta.

Jasmine Guillory on kalifornialainen kirjailija, joka tunnetaan lämpimän humoristisista mutta oivaltavista romaaneistaan. ”Lue minut oikein” on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.9

70 arvosanaa

Pinja

15.6.2025

Kuuntelin yhdellä istumalla tosi koukuttava

Jenni

13.12.2024

Suloinen rakkaushömppä, tykkäsin

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus