Luodinkestävä : Heidi Foxellin tarina

Kirja naisesta, jonka elämä muuttuu sekunnin sadasosassa

”Muistan, että halusin poliisiksi jo kuusivuotiaana.”

Hyvinkää 26. toukokuuta vuonna 2012 oli päivä, jolloin nuoremman konstaapelin Heidi Foxellin elämä muuttui pysyvästi.

18-vuotias nuorukainen kapusi aamukahdelta matalan liikerakennuksen katolle ja alkoi ampua hallussaan olleilla kivääreillä kadulla olevia juhlivia nuoria. Samaan aikaan toisaalla 24-vuotias Heidi Foxell istui partioautossa yhdessä parinsa kanssa. Kaksikko kuittasi saamansa hälytyksen ja kiihdytti tapahtumapaikalle.

Kuusi vuotta myöhemmin Heidi Foxell, entinen maajoukkuetason jalkapallomaalivahti ja poliisikokelas, on pyörätuolinsa vanki. Kuuden menneen vuoden aikana Foxell on leikattu yli 50 kertaa, joutunut elämän muuttaneen hoitovirheen uhriksi ja selättänyt leukemian.

Luodinkestävä - Heidi Foxellin tarina ei ole kirja Hyvinkään ampumistragediasta. Se on kirja naisesta, jonka elämä muuttuu sekunnin sadasosassa. Kuinka selvitä päivästä toiseen, kun kaikki mikä on ollut itsestään selvää, otetaan pois? Kuinka määritellä itsensä ja paikkansa maailmassa uudelleen?

Teemu ”Pastori” Potapoff on tietokirjailija, toimittaja ja portsari, joka on työskennellyt ovilla vuodesta 1995. Hän on aiemmin kirjoittanut kiitetyt kirjat Yön sankarit - kasvoja punaisen köyden takaa (2015), Yön kuningas (2017) ja Selviytyjät - kirja elämästä (2017).

Aloita 14 päivän ilmainen kokeilu

  • Täysi pääsy satoihin tuhansiin äänikirjoihin ja e-kirjoihin kirjastossamme
  • Luo jopa 4 profiilia – myös lapsille
  • Lue ja kuuntele offline-tilassa
  • Tilaukset alkaen 11,99 € kuukaudessa
Kokeile nyt ilmaiseksi

Peruuta milloin vain

Luodinkestävä : Heidi Foxellin tarina

Kirja naisesta, jonka elämä muuttuu sekunnin sadasosassa

”Muistan, että halusin poliisiksi jo kuusivuotiaana.”

Hyvinkää 26. toukokuuta vuonna 2012 oli päivä, jolloin nuoremman konstaapelin Heidi Foxellin elämä muuttui pysyvästi.

18-vuotias nuorukainen kapusi aamukahdelta matalan liikerakennuksen katolle ja alkoi ampua hallussaan olleilla kivääreillä kadulla olevia juhlivia nuoria. Samaan aikaan toisaalla 24-vuotias Heidi Foxell istui partioautossa yhdessä parinsa kanssa. Kaksikko kuittasi saamansa hälytyksen ja kiihdytti tapahtumapaikalle.

Kuusi vuotta myöhemmin Heidi Foxell, entinen maajoukkuetason jalkapallomaalivahti ja poliisikokelas, on pyörätuolinsa vanki. Kuuden menneen vuoden aikana Foxell on leikattu yli 50 kertaa, joutunut elämän muuttaneen hoitovirheen uhriksi ja selättänyt leukemian.

Luodinkestävä - Heidi Foxellin tarina ei ole kirja Hyvinkään ampumistragediasta. Se on kirja naisesta, jonka elämä muuttuu sekunnin sadasosassa. Kuinka selvitä päivästä toiseen, kun kaikki mikä on ollut itsestään selvää, otetaan pois? Kuinka määritellä itsensä ja paikkansa maailmassa uudelleen?

Teemu ”Pastori” Potapoff on tietokirjailija, toimittaja ja portsari, joka on työskennellyt ovilla vuodesta 1995. Hän on aiemmin kirjoittanut kiitetyt kirjat Yön sankarit - kasvoja punaisen köyden takaa (2015), Yön kuningas (2017) ja Selviytyjät - kirja elämästä (2017).


Kirjailija:

Kesto:

  • 161 sivut

Kieli:

suomi


4.0

371 arvosanaa

Inka

21.2.2025

Huh mikä kuuntelukokemus. Raadollisen rehellistä tekstiä, joka sai kyyneleet silmiin moneen otteeseen. Kiitos upealle Heidille, että olet jakanut uskomattoman tarinasi <3

päve

23.10.2024

Kun oikein haluaa johonkin ammattiin usein sattuu että kohtalo puuttuu peliin! Niin kävi minullekkin, ja nyt tässä ihmettelen myös että mikä on seuraava siirto. - sekä tarkoitus! Mitään ei tapahdu. - ennen kuin syntyy haave! Mielenkiintoiset lukuhetket ja ajattelemisen aihetta! !!

Anonyymi

17.10.2024

Hyvä! Kirja jäitti vaan miettimään oikeus valtiota ihminen joka ei voi vuosiin tienata loukkautumisensa vuoksi saa korvaukseksi jonkun alta puolen vuoden palkan verran! 😠 kirja hyvä ja mielenkiintoinen!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus