Me oltiin enemmän tai vähemmän orpoja, ja me päätettiin enemmän tai vähemmän pelastaa maailma.
Palkitun kirjailijan utopia Maailmankodista on rohkeudessaan pysäyttävä. Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida.
Heitä on viisi ja he tapaavat Sopusointu-leirillä yksinäisille. Vaikka luonto on alkanut elpyä ja ihmiset ovat vihdoin yhdenvertaisia, jokainen tytöistä on kohdannut surua omassa elämässään. Lisäksi esiäidin muistot maailmanlopun partaalta heittävät varjonsa heidän ylleen. Joselinan veli on kuollut salaperäisten konehyönteisten hyökkäyksessä, ja tytöt lähtevät yhdessä selvittämään niiden arvoitusta. Mysteeri vie heidät taistellen ja tanssien läpi Maailmankodin ihmeiden – ja lopulta matka saattaa olla perille pääsyä tärkeämpää.
Teos on kangastus seikkailuromaanista, moderni tyttökirja ja visionäärinen tutkielma ystävyydestä ja paremmasta maailmasta.
Siiri Enoranta (s. 1987) on tamperelainen kirjailija, joka kirjoittaa nuorille ja aikuisille. Maailmantyttäret voitti Yläkoulun Nuori Aleksis -palkinnon ja sai Anni Swan -mitalin, joka jaetaan kolmen vuoden välein parhaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Enorannan romaaneille on myönnetty myös mm. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- ja Topelius-palkinnot sekä Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkuus.
























Taru
20.10.2025
Kirja yllätti minut positiivisesti,oli paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Taitavasti kuvailtu ja mielenkiintoinen maailma. Hyvät henkilöhahmot kuvaukset. Mielenkiinto säilyi aivan viimeiselle sivulle saakka. Todella hyvä lukia joka sai kirjan elämään.
Kulta
30.9.2024
Mielestäni lukija oli tähän täydellinen! Tarinaan sopi Eklund Nhagan pehmeä eläytyminen, kuhunkin hahmoon omalla tavallaan. Utopia lohdutti ja toi muistutuksen ihmisyyden hyvistä puolista.
Elina
15.2.2023
Nice writing but the characters could have been deeper.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus