Maailmojen yhdistyessä Hotellissa kaikki oli valmiina seikin morsiamen saapumista varten, Liyah oli pitänyt siitä tarkasti huolen. Mutta sitten... morsian ei saapunutkaan. Ja Liyah huomasi olevansa kahden seikki Sayed bin Falah al Zeenan kanssa. Vaikutusvaltaisen, komean, vastustamattoman viehätysvoimaisen... Liyah yritti pysyä kaukana houkutuksesta, mutta se oli mahdotonta. Sayedin läheisyydessä hän unohti kaiken muun - myös syyn siihen, miksi hän oli tullut Lontooseen ja tähän hotelliin! Kamera käy! Cesar Da Silva ei käsittänyt, mikä häneen oli oikein mennyt, kun hän oli suostunut päästämään historiallista elokuvaa tekevän ryhmän filmaamaan castilloonsa. Ihmiset metelöivät ja tunkeutuivat hänen yksityisalueelleen, häiriten hänen synkkiä ajatuksiaan. Mutta kaikkein häiritsevin oli Lexie Anderson, elokuvan skandaalinkäryinen päätähti. Yhdestä suudelmasta kehkeytyi hyvin julkinen romanssi, joka silotteli Lexien pahamaineista julkisuuskuvaa ja veti huomion pois Cesarin perheasioista - juuri niin kuin he halusivatkin. Mutta kuumimmankin romanssin oli päätyttävä aikanaan..
Vastustamattomat tunteet
Barbara Dunlop, Zuri Day, Kathie DeNosky, Lucy Monroe
bookTärkeintä on herätä / Miehen monet kasvot
Lucy Monroe, Caroline Anderson
bookMaailmojen yhdistyessä
Lucy Monroe
audiobookNopea tie naimisiin / Sisilialainen sulhasmies / Bestman nyt ja aina
Rebecca Winters, Lucy Monroe, Fiona Harper
bookElämä kuin satua? / Vapauden hinta / Prinssi ja perhetapahtuma
Sharon Kendrick, Sara Craven, Lucy Monroe
bookOdotus sulattaa jään / Silmissä säkenöivät tähdet
Lucy Monroe, Heidi Rice
bookTäydelliset häät / Alku elämälle / Kuninkaallinen perillinen
Emma Darcy, Carol Marinelli, Lucy Monroe
bookTaru Iseon pedosta / Hellästi hyvä tulee
Trish Morey, Lucy Monroe
bookSydän lukossa / Kymmenen päivää ja yötä
Lucy Monroe, Anne Oliver
bookRakkaus rajat rikkoo / Parempi maailma
Lucy Monroe, Kate Hardy
bookThe Cost of Their Royal Fling
Lucy Monroe
audiobookTapahtui matkalla alttarille / Kun kemiat kohtaavat
Caitlin Crews, Lucy Monroe
book
Nukkuva rakkaus
Anne Oliver
bookÖiset lupaukset
Kim Lawrence
bookConlanin sisarukset 1-3
Jackie Braun
bookOle minun rakkaani!
Lucy Gordon
bookSuojelija
Maggie Cox
bookMenoksi Monte Carlossa / Hätäratkaisu
Lucy Gordon, Lee Wilkinson
bookOnni kuuluu hetkeen / Unikihlaus
Kim Lawrence, Jessica Steele
bookTärkeintä on herätä / Miehen monet kasvot
Lucy Monroe, Caroline Anderson
bookJaettu ilo / Sihteerin sijainen
Barbara Hannay, Natasha Oakley
bookPrinssi valepuvussa / Tyttö talonmiehenä
Linda Goodnight, Myrna Mackenzie
bookKarjatilan tulevaisuus / Sienan suurin unelma
Judy Christenberry, Ally Blake
bookKorvaamattomat lahjat / Perinteiden vanki
Cara Colter, Natasha Oakley
book
Kuumaa ja kiellettyä
Jennifer LaBrecque
bookYksi ainoa suukko
Melanie Milburne
audiobookbookMaailmojen yhdistyessä
Lucy Monroe
audiobookTalo meren rannalla
Sarah Morgan
audiobookbookKuherruskuukausi Alaskassa
Debbie Macomber
bookLuottamus
Julia Justiss
audiobookbookSydämen talvi ja kevät
Maisey Yates
audiobookNeljät häät… osa 2
Sara Craven, Melanie Milburne, Julia James, Renee Roszel
bookTarinan toinen puoli
Michelle Smart
audiobookbookJoulutaikaa Manhattanilla
Sarah Morgan
audiobookbookPerintönä vauva! / Treffikoulu
Susan Meier, Trish Wylie
bookTie takaisin
Nora Roberts
audiobookbook
pia
3.8.2023
Kummatkin tarinat olivat hyviä
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus