Maalaislääkärin muistelmat

Ihmisläheisen lääkärin kiehtova elämäntarina.

Tapani Kiminkinen kertoo avoimesti elämästään, johon mahtuu uskomattomia potilaskohtaamisia, iloa, rakkautta, mutta myös vaikeita hetkiä. Edessä on matka syvään päähän.

Pitkän uransa aikana Tapani Kiminkinen on yritysten ja erehdysten kautta saanut kokea paljon. Lääkäri on tavallinen ihminen – paljon tavallisempi ja raadollisempi kuin mitä ammattikunnasta usein kuvitellaan. Kokemuksenvaraisesti elämässä voi oppia, ja sen Kiminkinen on ainakin oppinut, että valmiiksi ja erehtymättömäksi ei tule koskaan. Kiminkinen ei jää hiljaiseksi vaikeidenkaan aiheiden äärellä. Hän ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin kuten soteen ja vanhustenhoidon epäkohtiin. Tapani Kiminkisen elämään on mahtunut lääkärin työn lisäksi rakkautta ja ystäviä, esiintymistä maalla ja merellä, monipuolisesti kulttuuria, kirjoittamista ja viihdettä mutta myös vaikeuksia, joiden eläminen on auttanut ymmärtämään itseä ja kohtaamaan muita.

Tapani Kiminkinen on tehnyt monipuolista potilastyötä reilut 40 vuotta. Hänen suuri suosionsa perustuu maanläheiseen ja sympaattiseen lähestymistapaan, jolla hän tekee lääketieteellisistä asioista helpommin ymmärrettäviä.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.9

173 arvosanaa

Patricia

10.10.2025

Paljon odotuksia kirjan suhteen. Liikaa mainittu henkilöitä (joita en itse tiedä tai tunne) ja tekemisiä heidän kanssaan. Esimerkit työstä ja muusta elämästä ok.

Sami

21.7.2025

Maalaislääkäri Kiminkinen... Oppia kaiken ikää

Eila

1.1.2025

Paljon tietoa terveyskeskuslääkärin työstä. Heillä on vahva ja hyvä perheside, kaikki perheenjäsenet ovat tärkeitä toisilleen. Hyvä lukija, mutta kirjaa olisi ollut vielä mielenkiintoisempi kuunnella, jos Tapani itse olisi sen lukenut.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus