Manserock jäi soimaan

Pakollinen oppimäärä jokaiselle suomirokin ystävälle.

Se on kiukun patinoimaa, reteetä ja roimaa, kirjoitti Juice Leskinen kappaleessaan Manserock. Jari Korkin Manserock jäi soimaan herättää henkiin aikakauden, joka ei tunne kännyköitä tai pankkikortteja, mutta suorastaan huutaa päästä keikkailemaan.

Käsitteen tuntevat kaikki, mutta kuka keksi manserockin? Mitä Tampereella tapahtui ennen Marilyniä? Ja miksi Tampereesta tuli suomirokin pääkaupunki viimeistään 1980-luvulla, vaikka kaikki aikalaiset eivät edes halunneet tunnustautua manserokkareiksi. Jälkikäteen on toki helppo myöntää, ettei siitä eroonkaan pääse. Manserock jäi soimaan.

Miten syntyivät Soundi, Epe’s, Poko ja Rockadillo? Miten Tampereen ylioppilastalosta tuli kaiken keskipiste, jossa tapasivat niin musiikin, elokuvan, sarjakuvan kuin jalkahöntsynkin ystävät? Miten paikallisradiot ja Tullikamari muokkasivat manserockia? Millaiseen rooliin nousivat vahvat naiset, entä nuoret vihaiset miehet?

Jari Korkki on Tampereella syntynyt ja kasvanut toimittaja ja tietokirjailija, joka on politiikan lisäksi erikoistunut historiaan. Musiikista hän on aiemmin kirjoittanut teoksenManserock jäi soimaan(Docendo 2022).

Tietoa kirjasta

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

3.9

156 arvosanaa

Ilpo

21.12.2025

Manse-rock jäi soimaan on Jari Korkin elävä ja lämminhenkinen kertomus tamperelaisen rockin synnystä ja kulttuurisesta merkityksestä. Kirja kuljettaa lukijan 1970–90-lukujen Manseen artistien, keikkojen ja ilmiöiden keskelle. Korkki yhdistää taustoituksen ja tarinankerronnan sujuvasti. Henkilökuvat ovat aitoja ja täynnä aikakauden henkeä. Teos on nautittava kuuntelukokemus!

Kati

6.6.2025

Kattava ja perusteellinen teos. Välillä rönsyili tosin pois manserockista ihan muihin juttuihin mutta olkoot 👍

KimmoV

15.6.2024

Hyvä, Korkki!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus