Hätkähdyttävä true crime -kirja rikostutkinnan kansainväliseltä huipulta.
Raaka rituaalimurha, Lontoon pommi-iskut, Aleksandr Litvinenkon myrkytys. Muun muassa näiden tapausten selviäminen linkittyy yhteen mieheen, rikospaikkatutkija Ray Fyshiin.
Teknisen tutkinnan merkitys rikosten selvittämisessä oli pitkään vähäinen. 1990-luvulla Fysh tiimeineen kehitti edistyksellisiä tutkimusmenetelmiä ja on sittemmin selvittänyt tapauksia, jotka ovat olleet pimeitä kymmeniä vuosia.
Jokaiselle rikospaikalle jää jäljet, ja rikospaikka voi kertoa murhatapauksesta kaiken. Ray Fysh kirjoittaa hyytävistä tapauksista tarinankertojan vimmalla – sormenjälkiä, verinäytteitä ja luunsirpaleita säästelemättä.














Timo
15.1.2026
Aivan paras kuuntelemani äänikirja. Suosittelen vahvasti tutustumaan. Hyvin kirjoitettu ja toteutettu jännittävä ja mukaansa tempaava!
Jenni
15.11.2025
Kirjassa oli paljon mielenkiintoisia tapauksia ja asioita, millä rikoksia ratkaistaan. Kuitenkin kovin tiedepohjainen teos ja yksityiskohtia sekä nimiä esiintyy paljon kirjassa - ajoittain oli vaikea pysyä kärryillä kaikista kirjassa esiintyvistä henkilöistä.
Katri
19.10.2025
Todella mielenkiintoinen. Lukija omaan makuun turhan monotoninen mutta hyvin pystyi silti seurata
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus