Mato Valtonen : Hullunrohkea monitoimielämä

Tarina yritteliäisyydestä, uskaltamisesta, hullunrohkeudesta, idearikkaasta kekseliäisyydestä ja peräänantamattomuudesta. Vaikka välillä tulee lunta tupaan, periksi ei anneta.

Markku ”Mato” Valtonen tuli tutuksi suomalaisille 70-luvun puolivälissä Sleepy Sleepers -yhtyeen voimahahmona. Pahennustakin herättänyt bändi oli aikanaan yksi Suomen suositumpia ja keikkamatkojen tapahtumia riitti legendoiksi asti.

Valtosen musiikkiura jatkui 90-luvulla Leningrad Cowboysien riveissä. Vaikka yhtyeen suosio oli maailmalla kovaa luokkaa, julkisuudessa bändin vaiheista tiedetään toistaiseksi vähän.

Mato Valtonen kertoo kirjassa monista muistakin aiheista kuin musiikista: millaista oli olla moottoripyörätaiteilijan, hurjapää Arto ”Artsi” Nyqvistin managerina Euroopassa, tekemässä suosittua Pullakuskit-radio-ohjelmaa Radio Cityyn tai elokuvanäyttelijänä lukuisissa elokuvissa. Onpa hän ylittänyt Atlantinkin pariin kertaan Hjallis Harkimon miehistössä, ollut mukana politiikassa ja ravintolabisneksessä, tuonut maahan amerikanrautoja ja perustanut lukuisia hyväntekeväisyystapahtumia. Hän perusti myös aikanaan kansainvälisesti isosti otsikoidun, maailman ensimmäiset matkapuhelinpalvelut tehneen yrityksenkin. Ideat eivät ole loppuneet ja katse on ollut koko ajan horisontin taakse.

Tämä huikeita tarinoita tihkuva kirja on samalla suomalaisen miehen selviytymistarina, jossa kerrotaan myös kipupisteistä. Tästä kaikesta rakentuu kokonaisuus nimeltä elämä.

Vesa Kontiainen on juvalainen suomalaisen rockmaailman monitoimimies: keikkajärjestäjä, tietokirjailija, toimittaja, festivaalipromoottori, visailuisäntä, juontaja, luennoitsija ja konsultti.

Kjell ”Zellu” Starck on loviisalainen suomalaisen rockmusiikin moniosaaja: keikkamyyjä Dex Viihde Oy:ssä, muusikko Honkatonk-yhtyeessä ja mukana useissa kirjaprojekteissa.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

4.3

310 arvosanaa

Sami

29.5.2026

Tähtenä loistaa ... Kiitos .... Kuunneltava useasti

Janne

12.2.2026

Jos edes puolet on totta niin onhan tuo huikea elämäntarina. Ei tuollaista voi rahalla ostaa eikä edes kopioida. Vahva suositus!

Lauri

27.1.2026

Pitkä mutta erittäin viihdyttävä, etenkin alkupuolen rokujuttujen osalta. Mato on lukijana erinomainen!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus