Median murros on mullistanut media-alan sisällöntuotannon ja samalla myös johtamisen. Sisältöä ostetaan yhä enemmän itsenäisiltä toimijoilta, ja sen tuottamiseen ja jakeluun osallistuu myös yleisö. Muuttuvat viestintäympäristöt ja digitalisoituminen vaativat medialta jatkuvaa uudistumista. Tulevaisuudessa mediajohtaminen onkin yhä enemmän luovuuden ja uudistumisen johtamista. Mediajohtaminen on ensimmäinen mediajohtamista ja mediatyötä laajasti tarkasteleva suomenkielinen kirja. Teoksessa perehdytään monipuolisesti media-alan ydinteemoihin ja ajankohtaisiin kysymyksiin. Se avaa uusia näköaloja esimerkiksi media-alan brändien, yhteisöjen ja strategiatyön johtamiseen. Kirja luo perustaa mediajohtamisen kasvavalle oppialalle, auttaa kehittämään media-alan yritysten osaamista sekä syventää keskustelua median murroksesta ja alan tulevaisuudesta. Teos antaa virikkeitä media-alan ammattilaisten, tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi kaikille luovien toimialojen organisaatioiden ja ammattilaisten luotsaajille.
Avoimuus uudelle : Tulevaisuuden avaintaito
Nando Malmelin
audiobookbookLuovuuden idea : Luovuus työssä, yhteisöissä ja organisaatioissa
Nando Malmelin, Petro Poutanen
bookMediajohtaminen : Näkökulmia uudistuvaan media-alaan
Nando Malmelin, Mikko Villi
bookMainonnan lukutaito : Mainonnan viestinnällistä luonnetta ymmärtämässä
Nando Malmelin
bookRadikaali uudistuminen
Nando Malmelin
book
How to Learn Microsoft Office Outlook Quickly!
Andrei Besedin
bookMonikielisen työyhteisön opas : Ratkaisuja sujuvaan vuorovaikutukseen
Inkeri Lehtimaja, Eveliina Korpela, Johanna Komppa, Lari Kotilainen, Salla Kurhila
bookGreat Britain : A Concise Overview of The History of Great Britain – Including the English History, Irish History, Welsh History and Scottish History
Eric Brown
audiobookBreak into Journalism : Contact-Building Tools And Tactics
Johannes Koch
audiobookThe Resilience Club : Daily success habits of long-term high performers
Angela Armstrong PhD
audiobookMedia television jälkeen : Tutkimusmatka tarinoiden tulevaisuuteen
Pauli Kopu
bookVaikuttamista ja valintoja : Monitieteisiä näkökulmia mainontaan ja kulutukseen
Visa Heinonen, Jukka Kortti
bookThe Bookworm's Guide to Dating
Emma Hart
audiobookKasvun paikka
Jukka-Pekka Vuori
bookBaby Sleep Solution: Soothing Womb & Heartbeat Sounds With Natural White Noise For Babies' Perfect Sleep : Steady Sound Sleep Aid - Proven & Certified Concept - Update 2022 (Center for Children's Health)
The Baby Sleep Solution
audiobookEasy Peasy Puppy Squeezy : Your simple step-by-step guide to raising and training a happy puppy or dog
Steve Mann
audiobookKotler On Marketing : How To Create, Win, and Dominate Markets
Philip Kotler
book