Mefiston kosketus

Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla palkitun trilleristin uutuus!

Kuolleeksi luultu suomalainen diplomaatti on paennut Kroatiasta väärennetyn passin turvin ja jättänyt jälkeensä päättömän ruumiin. Zagrebin suurlähetystössä työskennelleen Westerlundin jäljet päättyvät Tukholman lentokentälle.

Kun Interpolin tutkija Annika Lehto kuulee tapauksesta, hän on heti valmis keskeyttämään sairauslomansa ja lähtemään Westerlundin perään. Mukaansa hän onnistuu saamaan Daniel Kuisman, puolustusvoimain asiantuntijan, jonka kanssa hän on aiemminkin ollut diplomaatin kintereillä. Käynnistyy tapahtumasarja jonka vaikutukset ulottuvat aina Pohjois-Norjasta San Franciscoon ja Haagiin. Mutta mitä pidemmälle Annikan ja Danielin tutkimukset etenevät, sitä selvemmäksi käy ettei mies jota he jäljittävät, ole harhautunut kaidalta polulta vastikään vaan että hänen sisällään asuu pahuus, jonka kanssa on parempi olla joutumatta kosketuksiin.

Max Seeckin hengästyttävällä vauhdilla etenevä trilleri on itsenäinen jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Hammurabin enkeleille, joka oli valtava myynti- ja arvostelumenestys.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.2

1204 arvosanaa

Jesse

9.4.2026

Iha ok

Juh

6.4.2026

Juoni kulki ja jännitys tiivistyi hienosti. Vakuuttavia loppuja on näköjään vaikea keksiä

Marja-Leena

24.12.2025

Sujuvaa kerrontaa. Ainoastaan ärsytti jatkuva tupakoinnin kuvaaminen.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus