Meillä kotona : Puhuttu, sivuutettu, vaiettu perheessä

Oivaltava tietokirja perheiden vaietuista asioista ja lapsuuden vaikutuksesta koko elämään.

Jo Tolstoi sanoi, että kukin onneton perhe on onneton omalla laillaan. Mutta mikä tuo perheille onnettomuuden tai onnen, mikä perheitä erottaa, mistä ei koskaan puhuta?

Kokemus omasta perheestä syntyy tavoissa ja puheissa. Ajan myötä perheet myös muuttuvat, vahvistuvat ja rikkoutuvat – vauvaperhe on eri kuin tyhjäksi jäänyt pesä. Puhumaton asia nousee pintaan riidoissa, ja oman perheen olemus paljastuu, kun näkee toisen perheen elämää.

Monipuolinen teos kertoo kirjailijan omien kokemusten, tutkimusten ja haastattelujen kautta nykyperheistä ja pohtii myös lapsuuden pitkiä jälkiä.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.8

34 arvosanaa

Elli

27.1.2026

Odotin enemmän, jäi aivan pinnalliseksi. Juoni on hajalla, en jaksanut loppuun saakka.

Henna

26.10.2025

Todella hyvä, sai pohtimaan omaakin elämää.

Marja

17.9.2025

Kuuntelin kahdessa päivässä. Melkein siis yhdellä istuimella.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus