Muistisairaus ei ole maailmanloppu.
Rakastetun kaksikon matka jatkuu muistisairaudesta huolimatta.
Kun pappa ei enää pidä lupauksiaan ja puhe muuttuu sekavaksi, Lotta huolestuu. Vastustuksen ja epäuskon kautta he etenevät muistitesteihin, ja diagnoosi on sekamuotoinen muistisairaus. Lotasta tulee pappansa omaishoitaja, mutta vastuu painaa nuoren ihmisen harteilla. Onko hän yksin vastuussa pappansa hyvinvoinnista? Vuosien varrella he molemmat oppivat ottamaan apua vastaan, ja Lotta löytää tilaa myös omalle elämälleen.
Kirja kertoo huolenpidosta, turhautumisesta, ylä- ja alamäistä ja siitä, miten rakkaus ja huumori kantavat, vaikka sanat ja muistot alkavat kadota. Koskettavan tarinan lisäksi kirjassa on runsaasti tietoa eri muistisairauksien piirteistä ja vaiheista sekä avusta, jota Suomessa on tarjolla sekä muistisairaille että omaishoitajille.
Kirjailija Lotta-Sofia Saahko (FM) on toiminut pitkään pappansa omaishoitajana ja tietää, millaista muistisairaan arki on. Hän on aiemmin kirjoittanut koko perheen kuvakirjan muistisairaudesta, ja puhujana hän kiertää Suomea kertomassa mm. arvokkaasta vanhuudesta ja positiivisesta omaishoitajuudesta. Vuonna 2025 hän juonsi Ylen ”Unohtumattomat – Muistikuoron matka” -realitysarjan, jossa hänen pappansa oli mukana kuorolaisena. Muistamme yhdessä on Lotan viides tietokirja.



































Satu
2.8.2026
Erittäin hyvin kerrottu muistisairauden eri käänteistä. Oma isoäitini jonka epävirallinen omaishoitaja olin, sai diagnoosin 10/22. Aika tasan vuoden päästä siitä kun olin huomannut oireita ja vienyt hänet tutkimuksiin. Hän pärjäsi kotonaan minun ja 4krt/vrk käyvien hoiva-avustajien avulla. Ilman hoitajia minä en olisi jaksanut, enkä myöskään tiennyt mm. hoitotuesta. Isoäitini sairastui myös rajuun virtsatie-infektioon ja meni aivan sekaisin. Siitä syystä hän sitten muuttikin palvelutaloon, jossa menehtyi helmikuussa 2025 syöpään. Monessa kohtaa kirjaa muistin monta tapausta joita itse kävin läpi isoäitini kanssa hänen sairastaessaan. Isoäitini ehti täyttää 97-vuotta ennen menehtymistään, muistan kuinka hän sanoi: Ajattele..97 minä olen, jestas kuinka näin vanhaksi. Johon minä vastasin että sun satasia me vielä juhlitaan. Niitä juhlitaan ensi vuonna, vaikka isoäitini onkin jo tähtenä taivaalla, minä järjestän juhlat täällä maan päällä ❤️
Heidi-Maaria
21.5.2026
Taattua Lotta-Sofia Saahkon laatua!!! Ihanan lämminhenkinen.
Tiia
13.5.2026
Tärkeästä aiheesta kirjoitettu kirja. Toi usein hymyn huulille, mutta tuli myös kyyneleet silmään. Hyvä kirja, kannattaa lukea!
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus