”Olen kirjoittanut tämän kirjan, koska tahdon kertoa totuuden, oikaista tiettyjä ennakkoluuloja ja jakaa eteenpäin oivalluksia, joita olen saanut matkani varrella.”
Murtumaton on kiehtova kuvaus Ronnie O’Sullivanin uran huippuhetkistä ja synkimmistä laaksoista sekä miehestä urheilusaavutusten taustalla. Samalla se on rehellinen kertomus niistä uhrauksista, joita menestys on häneltä vaatinut.
Ronnie oli snookerin ihmelapsi, joka siirtyi ammattilaiseksi 16-vuotiaana ja voitti ensimmäisen ranking-turnauksensa kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana. Elämää varjostivat kuitenkin itselle asetetut ylisuuret paineet, nuorella iällä koetut molempien vanhempien vankilatuomiot sekä vaikea päihderiippuvuus.
Lopulta Ronnien elämä suistui raiteiltaan, ja hän harkitsi jopa uransa lopettamista. Kerta toisensa jälkeen hän on kuitenkin palannut huipulle ja onnistunut kääntämään henkilökohtaiset ongelmansa vahvuuksikseen.
Tom Fordyce on kirjoittanut kirjan yhdessä Ronnie O’Sullivanin kanssa. Fordyce on englantilainen urheilutoimittaja ja kirjailija.













Santeri
6.12.2025
Kyllähän tämän kuunteli, mutta ei oikeen vetänyt missään vaiheessa kunnolla mukaansa, koska oli aika sekavasti kirjoitettu kirja. Muutenkin odotti vähän enemmän tältä kirjalta.
Rikke
9.11.2025
Hyvä ja mielenkiintoinen kertomus Ronnyn urasta ja elämästä!
Jarno
12.8.2025
Mielenkiintoinen, mutta tosi sekava.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus