Aivot eivät ole jäykkä mötikkä, joka kohtalonomaisesti määrää rajat osaamisellemme ja tekemisellemme, vaan ne ovat muovautuva alusta. On viisainta muokata ajatteluaan, uskomuksiaan ja toimintatapojaan sitä tosiasiaa kohti, että aivot harjaantuvat uusiin tehtäviin harjoittelemalla. Kenenkään aivoissa ei ole valmiina jotain mystistä osaamista, vaan taidot kehittyvät tekemällä.
Kirjassa esitellään yleistajuisesti ja monipuolisesti aivotutkimusten tuloksia. Esimerkkien avulla pääset mukaan jännittävään palapelin kokoamistehtävään: Mikä tämän yksittäisen tuloksen merkitys aivotutkimuksen kokonaisuudessa voi olla? Mitä se kertoo oppimisesta? Voinko soveltaa sen antamaa tietoa omassa työssäni, vanhemmuudessani tai oppimisessani?
Minna Huotilainen on kasvatustieteen professori Helsingin yliopistosta. Hänen tutkimusmenetelmänsä on aivotutkimus, ja hän soveltaa sitä erityisesti oppimisen kysymyksiin. Hän on tutkinut muun muassa musiikkiharrastuksen ja muiden taito- ja taideaineiden roolia oppimisessa, eri-ikäisten oppimista, oppimista työelämässä sekä optimaalista aivojen huoltamista ja palautumista. Hän on innostunut tutkimustiedon soveltamisesta käytännön elämään jokaisen oppijan ja opettajan hyödyksi.
Anonyymi
6.11.2023
hyvin kirjoitettu, muttei liikaa helpotettu, monipuolinen katsaus oppimiseen
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus