Neljä kirjaa

”Rohkea, loistelias romaani.” – Financial Times

Kautta maailman mestariteokseksi kiitetty kertomus nälänhädästä Kiinan suuren harppauksen aikaan 1950-luvulla.

”Neljä kirjaa vangitsee kiinalaisten elämästä sellaisen puolen, jota ulkomaalaisen on vaikea kuvitella saati ymmärtää. Yanin taidokas kerronta tekee selväksi, miksi hän on Kiinan suitsutetuin ja sensuroiduin nykykirjailija.” – The South China Morning Post.

Henanin provinssin syrjäiseen nurkkaan on vangittu joukko korkeakoulutettuja kansalaisia. Hallinnon tavoitteena on tehdä heistä kuuliaisia kommunisteja – asukkaiden tavoitteena taas on vapautua. Ankarien sääolosuhteiden ja nälänhädän iskiessä leirin tiukat säännöt saavat kyytiä, ja älyköt jäävät oman onnensa varaan.

Yan Lianke (s. 1958) on niin Kiinassa kuin ulkomaillakin palkittu kirjailija. Länsimaissa hän nousi suuren yleisön suosioon voitettuaan Franz Kafka -palkinnon vuonna 2014, ja Yania pidetään yhtenä Kiinan merkittävimmistä nykykirjailijoista. Neljä kirjaa on ensimmäinen Yan Liankelta suomennettu romaani, ja se kuvaa järkyttäviä oloja ja epäluulon ilmapiiriä Yanille tyypillisen omintakeisen huumorin valossa. Romaania ei ole koskaan julkaistu Manner-Kiinassa.

*

”Yksinkertaiseen todistusvoimaan luottava teos voi olla äärettömän voimakas… juuri sellainen on Yan Lianken Neljä kirjaa, joka käsittelee nälänhätää ja joukkokuolemaa Kiinassa suuren harppauksen aikaan.” – Margaret Atwood, kirjailija

”Yksikään toinen nyky-Kiinassa elävä kirjailija ei ole yhtä johdonmukaisesti tarkastellut, ruotinut ja ivannut kommunistisen hallinnon alaisuudessa elettyjä vuosikymmeniä… Ainutlaatuinen romaani, joka sekä kunnioittaa uhrien muistoa että uhmaa kollektiivista muistinmenetystä.” – The Guardian

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.0

14 arvosanaa

Juha

22.8.2025

Kirja voisi ansaita neljä tai jopa viisi tähteä, mutta tässä tekstissä maaginen realismi on vain temppu, ei tunnelman tuoja tai absurdin korostaja. Välillä kielikin on kuin sisäpiirin läppä itsetarkoituksellisine vertauksineen. Paperinohuiksi jätetyt hahmot ja uskontomystiset rinnastukset saavat tekstin tuntumaan paolocoelho-tason halvalta allegorialta. Vaikka kokonaisuus kasvaa monin kohdin hienoksi ja kipeäksi, megaluokan totalitarismin ja ihmisyydestä vieraantuneen kollektivismin ivaksi, ei tällä kertää ole eväitä kuin kolmeen tähteen. Se ei tarkoita, että kirja olisi huono!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus