Mitä jos kaikki kaatuu?
Johanna Elomaan kirja kertoo yrittäjä Noora Hautakankaan matkasta menestykseen ja kamppailusta sisäistä epävarmuutta vastaan.
Yrittäjä, entinen Miss Suomi ja media-alalla uraa luonut Noora Hautakangas sai vuonna 2014 idean uudenlaisesta yrityskonseptista, joka yhdistäisi kierrätysmuodin myymälän ja kahvilan. Syntyi menestystarina nimeltä Relove.
Uran nousukiidosta huolimatta Hautakankaalla on taipumus vähätellä omaa osaamistaan ja uskoa saavutustensa olevan puhdasta sattumaa. Hän potee huijarisyndroomaa.
Elomaan teos kuvaa elävästi, millaista on luoda ja johtaa menestyskonseptia, kun vääristynyt pelko huijauksen paljastumisesta kulkee jatkuvasti mukana. Hautakangas kertoo kirjassa avoimesti työriippuvuudesta, uupumuksesta, riittämättömyyden tunteesta sekä haasteista työelämässä ja ihmissuhteissa.
Hautakangas ei kuitenkaan ole musertunut huijarisyndrooman alla, vaan häntä on puskenut eteenpäin sitkeä asenne ja palo luoda jotain ennennäkemätöntä.
Hidasta elämää -kirjaperheeseen kuuluva Noora Hautakangas – huijarisyndroomasta huolimatta tarjoaa Nooran kasvutarinan lisäksi asiantuntijatietoa huijarisyndroomasta. Kirja rohkaisee unelmoimaan isosti ja ottamaan suuria askelia peloista huolimatta.
Johanna Elomaa (s. 1977) on monipuolinen romaani- ja tietokirjailija sekä vapaa toimittaja. Hän on työskennellyt useissa eri mediataloissa toimittajana, vastaavana tuottajana sekä uutispäällikkönä.
Noora Hautakangas (s. 1984) on yrittäjä ja Relove-ketjun perustaja. Hän on vuoden 2007 Miss Suomi, ja hän on työskennellyt aiemmin media-alalla radio- ja tv-juontajana.



































Virve
26.3.2026
Täydellinen kuvaus oman pääni sisäisestä maailmasta :) Pelottavan itkettävän tarkka jopa. Mahtava kirja ”supervoimasta”, joka samalla työntää ihmisen ihmeellisiin suorituksiin, mutta valjastamattomana myös uuvuttaa täysin. Been there, done that ja homma jatkuu toisessa polvessa. (Annoin kirjan myös tyttäreni luettavaksi.) Kiitos, ihana Noora! *Kiitos, kumarrus ja hatunnosto
Riikka
31.1.2026
Todella inspiroiva ja ajatuksia herättävä.
AL
29.12.2025
Hyvä kerronta. Aito.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus