Pohjois-irakilainen Farida Abbas oli seitsentoistavuotias, kun Isis-terroristit hyökkäsivät hänen kyläänsä elokuussa 2014. Kylän miehet ja pojat tapettiin. Tytöt ja nuoret naiset otettiin vangeiksi. Kuukausien ajan Farida eli maanpäällisessä helvetissä. Häntä kaupattiin orjamarkkinoilla, luovutettiin mieheltä toiselle, hakattiin ja raiskattiin.
Farida nousi rohkeasti vangitsijoitaan vastaan. Lopulta hän johti kuusi muuta tyttöä kanssaan autiomaan halki pakomatkalle, joka epäonnistuessaan olisi maksanut heidän henkensä.
Raiskatuksi tulemista pidetään jesidiyhteisössä niin häpeällisenä, että se johtaa jopa yhteisön ulkopuolelle sulkemiseen. Farida ei kuitenkaan suostu kantamaan häpeää kohtalostaan. Hän halusi kertoa tarinansa, jotta Isisin toiminta tulisi maailman silmien eteen juuri sellaisena kuin se on. Tämä on ensimmäinen todistajankertomus Isisistä sen sisältä käsin.













Anne-Mari
29.4.2026
Hyvä. Lukija myös hyvä
Ronja
28.4.2026
Yksi sana: viha. Tämän kirjan kuunteleminen nostai aivan uuteen potenssiin vihani naista alistavia uskontoja ja kulttuureja, sekä niissä kasvaneita miehiä kohtaan.
Vansku
5.1.2026
Kirja oli siltä osin hyvin mielenkiintoinen, että harvemmin pääsee kuulemaan keneltäkään suoraan, millaista kyseisen terrorijärjestön (jonka nimeä en tahdo edes mainita) toiminta on. Tietenkin uutisissa siitä lukee, mutta oli mielenkiintoista kuulla jonkun selvinneen tarina. Tämän tositarinan tyttö oli ja on hyvin rohkea, ja juuri hänen rohkeutensa ansiosta hän selvisi. Lukija oli hyvä ja selkeä, mutta ehkä näin yleisesti toivoisin äänikirjojen lukijaksi suurinpiirtein kertojan ikäistä ihmistä, varsinkin tällaisissa kirjoissa, jossa tarina kerrotaan ”minä koin sitä ja tätä” -muodossa. Silloin olisi helpompi samaistua. Pidän yksityiskohtaisista kuvauksista tämänkaltaisissa kirjoissa, ja tässä oli niitä yllättävän paljon ottaen huomioon kertojan kulttuurin. Tästä plussat, ja tämäkin kertoo hänen rohkeudestaan!
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus