Opettajatar

Historiallinen romaani parhaimmillaan

Epookkiromaanin mestarin uutuustarina nuoren opettajattaren taistelusta juoruja vastaan 1850-luvun Suomessa.

Kun Rosa Balckista tulee häväistysjutun keskipiste, lupaava opettajattaren ura on vaakalaudalla. Mitä hänestä ajattelee maalaiskoulua suunnitteleva Helmer Örn?

Haminan keisarillisen kadettikoulun oppilas kostaa maisterilleen tahraamalla tämän Rosa-tyttären maineen. Perheen on lähdettävä Haminasta. He perustavat Helsinkiin tyttöpensionaatin ja Rosasta tulee arvostettu opettaja. Mutta menneisyys ei jätä rauhaan. Kun pensionaatti suljetaan, sisaret saavat toimen muualta, Rosa ei.

Sitten ovelle saapuu herrasmiestehtailija Helmer Örn. Hän tarvitsee neuvoja perustaakseen kansanlasten koulun kartanonsa maille. Kaikki tuntuu kääntyvän hyväksi, mutta hanke hautautuukin. Onko häväistysjuttu kulkenut Helmerin korviin?

Eletään 1800-luvun puoltaväliä. Uusi polvi on varttumassa maahan, joka kurkottaa kohti hyvinvointia ja kehitystä.

Pirjo Tuomisen uutuus Opettajatar ilmestyy juhlistamaan tekijänsä 80-vuotissyntymäpäivää. Nelikymmenvuotisen kirjailijanuransa aikana Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, joista suurin osa on historiallisia romaaneja, ja lukijoiden iloksi lisää on tulossa.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.0

431 arvosanaa

Eija

10.9.2025

Hyvä ja selkeä lukija.

Tiina

27.5.2025

Ihastuttava kertomus yllättävine käänteineen. Loistava lukija.

Perhe

4.11.2024

--

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus