Tietoa kirjasta

Meitä kaikkia voi huijata – myös huijareita.

Vetävän viihdesarjan avaus huijareista, ystävyydestä ja Espanjan armottomasta auringosta.

Puolustusasianajaja Mia Hollmén uskoo, että vuoroa ei odoteta, se otetaan. Hänellä on kaunis koti, yllä parasta kasmiria ja edessä osakkuus asianajotoimisto Widgrenissä. Kaikki on hyvin, kunnes Mian tytär kertoo järisyttävän uutisen ja hän itse tekee ison virheen oikeudessa.

Mia pakenee Espanjan Fuengirolaan ja löytää sieltä eri-ikäisten naisten yhteisön, jossa ammatilla ei ole väliä ja aurinko paistaa aina. Paitsi silloin, kun on joutunut romanssihuijauksen kohteeksi.

Mia alkaa auttaa huijauksen uhria, mutta ei pelkästään laillisin keinoin. Missä menevät moraalin rajat? Onko Miassa sittenkin jotakin samaa kuin hänen isässään, joka katosi mystisesti Mian ollessa 13? Ja miksi Mian kohtaama kiinnostava uusi mies ei suostu kertomaan ammattiaan?

Auringon varjossa -sarja vie paahteiseen Espanjaan, jossa kaikki ei lopulta ole aivan siltä miltä näyttää.

Hanne Kettunen on ekonomi, suurperheen äiti ja somevaikuttaja. Kettunen julkaisi vuonna 2025 tietokirjan Väsyneet naiset – kirja näkymättömän työn sankareille. Orkideahuijaus on hänen esikoisromaaninsa.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


4.1

200 arvosanaa

Laura

9.9.2026

Mitä mainioin lomalukeminen Fuengirolan lomalla! 👌😎💯

Anitta

8.9.2026

Erinomainen teos suomalaisten suosikkilomakohteen monenlaisista puolista. Juoni pitää otteessaan loppuun saakka. Lukija sopii mainiosti tähän kirjaan.

Riitta

8.9.2026

Tykkäsin kovasti, mielenkiintoinen, tärkeä aihe😀 juoni mukaansatempaava ja lukija sopi tähän hyvin👍

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus