Tietoa kirjasta

Tositapahtumiin perustuva tarina nuoren miehen käsittämättömästä rohkeudesta ja sinnikkyydestä toisen maailmansodan Italiassa Pino Lella ei halua olla missään tekemisissä natsien sodan kanssa. Hän on tavallinen italialainen teini intohimoinaan musiikki, ruoka ja tytöt. Kun liittoutuneet pommittavat Milanoa ja Pinon koti tuhoutuu, hän liittyy järjestöön joka auttaa juutalaisia pakenemaan Alppien yli Sveitsiin. Hän rakastuu myös itseään kuusi vuotta vanhempaan Annaan, joka on jäänyt leskeksi. Sodan edetessä asiat muuttuvat. Pinon vanhemmat yrittävät suojella poikaansa ja pakottavat hänet värväytymään Saksan armeijaan. Kun Pino haavoittuu hänestä tulee sattumuksen kautta kenraali Hans Leyersin autonkuljettaja. Leyers on Adolf Hitlerin oikea käsi Italiassa sekä eräs Kolmannen valtakunnan salaperäisimmistä ja vaikutusvaltaisimmista päälliköistä. Pino kokee sodan kauhut ja natsimiehityksen Saksan korkeimman sotajohdon sisäpiiristä käsin ja samalla hänelle aukeaa mahdollisuus vakoiluun liittoutuneiden hyväksi. Myös partisaanien johto on perillä hänen tekemisistään varsinkin sodan loppupuolella. Rakkaus Annaan ja unelma yhteisestä elämästä auttavat nuorta miestä jaksamaan.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


4.4

1543 arvosanaa

Anne

24.9.2026

Uskomaton tarina, todella miellyttävä lukija.

Pirjo

11.9.2026

Koskettava tositarina!👍

Katja

3.9.2026

Uskomaton tarina ja minulle vierasta historiaa. Miten nuori ihminen onkin voinut selvitä hengissä ja järjissään kaikesta kokemastaan?! Lukija oli loistava. Pääsin mukaan tunnetiloihin ja ne tuntuivat syvällä. Näin kirjan tapahtumat päässäni elokuvamaisena ja elävänä, elin tunteilla läpi tarinan. Kirja kolahti todella kovaa.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus