Peruskoulun unohdetut alkuunpanijat : Vapaa kansalaistoiminta 1960- ja 1970-lukujen suuressa koulunuudistuksessa

Maamme yksi ylpeyden aihe on kansainvälisissäkin vertailuissa laadukkaaksi todettu koululaitos. Yhtenäisen, mullistavan peruskoulun toteuttaminen ei kuitenkaan tapahtunut kivuttomasti. Tiesitkö, että koulu-uudistuksen takana ei ollut kuitenkaan valtio vaan asialle vihkiytyneet kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoiset? Vapaaehtoisiin kuuluivat esimerkiksi Aarne Hellemaa ja Onni Niemi, joiden aktiivisuuden seurauksena pieneen satakuntalaiseen Kiukaisten kuntaan perustettiin kokeiluoppikoulu, jossa jo 1950-luvulla testattiin peruskoulumallia.

Kirjassa päästään tutustumaan myös Koulu-uudistus ry:n ja sen alaisuuteen perustetun Koulusuunittelutoimiston tärkeään rooliin suuressa kouluuudistuksessa.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat