Pienen hauen pyydystys

Elina Ylijaako palaa kotiseudulleen Itä-Lappiin saattamaan loppuun sen, mikä on pantu alulle vuosia sitten. Hän joutuu hyväksymään erakkomaisen äitinsä perinnön ja selvittämään suhdettaan lahjakkaaseen käsitetaiteilijaan. Lopulta hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kohdata niin ensirakkautensa kuin lampea vartioiva hirmuinen näkki.

Ylikonstaapeli Janatuinen on tullut pidättämään Elina Ylijaakon murhasta epäiltynä. Ennen epäillyn löytymistä hänen täytyy suoriutua onkireissusta peijoonin kanssa ja väkiyöstä - kuolleiden karnevaalista, josta kovaverisinkin noita ymmärtää pysyä erossa.

Jängillä vaeltaa tieteelle tuntemattomia olioita kuin ammoin käynnistettyjä koneita, joita kukaan ei osaa sammuttaa. Keittiöön murtautuu peikko, joka syö eilen tehdyn nakkikeiton. Vuosisatoja vanha riivaaja löytää uuden kodin kunnanjohtajasta. Ja lammessa keskellä suota asuu hauki, josta riippuu kaikki. Pienen hauen pyydystys on kielellisesti virtuoosimainen romaani, yhtä aikaa rakkausdraama ja myyttinen fantasia, kansankomedia ja ympäristötuhoa edistävän elämäntapamme säälimätön kritiikki.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

4.4

1904 arvosanaa

Antta

24.7.2026

Aivan älyttömän mukavaa kuunneltavaa. Hauska, lapin mystiikasta ammentava teos, jossa jokainen hahmo on kiinnostava ja tärkeä.

Anne

14.7.2026

Oli vaikea päästää mielikuvitus tämän kirjan maailmaan ainakin kuunneltuna. Ehkä lukeminen olisi edesauttanut.

Juho

2.7.2026

Erikoinen, mukaansatempaava tarina. Loppua kohti ei kuuntelemista malttanut lopettaa ollenkaan. Sekoitus reaalimaailmaa ja Lapin mystiikkaa sopivassa suhteessa.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus