Pikalähettinä Pekingissä

Hu Anyanilla on ollut valmistumisensa jälkeen 19 työpaikkaa. Hän on kiertänyt kaupungista toiseen ja elättänyt itsensä muun muassa pikalähettinä, vartijana, myyjänä ja leipurina – ja etsinyt uuden hanttihomman, kun työ on käynyt liian kurjaksi ja pomo liian painostavaksi.

Salaviisaissa ja hiljaisen humoristisissa muistelmissaan Hu Anyan kuvaa pitkiä öitä hikisissä lajittelukeskuksissa, lähettivuorojen jatkuvaa kiirettä ja pienellä palkalla sinnittelyä, mutta myös hykerryttäviä kohtaamisia ja suosikkikirjojensa tarjoamaa lohtua. Teos avaa ikkunan nyky-Kiinaan, antaa äänen yhteiskuntaa näkymättömissä pyörittäville työläisille ja kysyy, mikä lopulta tuo elämään merkityksen.

Hu Anyanin (s. 1979) esikoisteos on noussut Kiinassa sukupolvi-ilmiöksi, ja sen käännösoikeudet on myyty 19 kielialueelle.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

3.7

104 arvosanaa

Sanna

6.7.2026

Todella mielenkiintoinen kuvaus työelämästä ja syvällistä pohdintaa työn merkityksestä elämässä.

Ellu

29.6.2026

Ihan mukavaa kuunneltavaa nukahtamishetkiin.

Miina

29.5.2026

Hieno kuvaus arjesta Kiinassa työväen silmin.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus