Pohjalaiset : Eikä muualta kehtaas ollakkaan

Mitä juuret Pohjanmaalla tänä päivänä merkitsevät?

Pohjalaiset rakastavat maisemiaan: lakeuksilla ihmisellä on tilaa hengittää. Maa ja taivas kohtaavat kaukana horisontissa. Alavan pohjalaismaiseman avaruudessa kehittyi myös värikäs ja omaleimainen kulttuuri jussipaitoineen, helavöineen ja könninkelloineen. Etelä-Pohjanmaan historiaan mahtuvat häjyjen puukkotappelut, siirtolaisuus Amerikkaan ja lapuanliikkeen nousu.

Pohjalaisiin liitetty kuohahteleva veri ja uho ovat nykyisin korvautuneet yritteliäisyydellä ja pärjäämisen eetoksella. Mutta miten pohjalaiset juuret näkyvät tunnettujen suomalaisten arjessa?

Kirjassa pohjalaisuuden merkityksestä itselleen kertovat kirjailija Antti Tuuri, laulaja Paula Koivuniemi, arkkipiispa Tapio Luoma, hiihtäjä Juha Mieto, kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, kirjailija Taina Latvala ja sarjakuvataiteilija Milla Paloniemi.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.4

15 arvosanaa

Seppo

6.1.2025

Aivan hyvä

Henna

4.12.2024

Hyvä kirja pohojalaisuudesta

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus