Kertomus yrityksestä päästä Pohjoisnavalle. Fridtjof Wedel-Jarlsberg Nansen oli norjalainen naparetkeilijä, tutkimusmatkailija, diplomaatti ja tieteilijä. Hän ylitti ensimmäisenä ihmisenä Grönlannin vuonna 1888. Vuonna 1893 Nansen johti retkikuntaa, jonka tavoitteena oli päästä Pohjoisnavalle ajelehtimalla merivirtojen mukana Pohjoisen jäämeren yli. Tähän tehtävään suunniteltiin jään puristuksen kestävä laiva Fram. Mukaan otettiin myös rekien vetämiseen tarkoitettuja koiria siltä varalta, että laiva ajautuisi sivuun pohjoisnavalta. Syksyllä meri jäätyi, ja miehet jännittivät kestäisikö heidän laivansa jäiden puserruksen. Fram kesti ahtojäiden puristuksen. Kun parin vuoden päästä helmikuussa 1895 kävi selväksi ettei Fram saavuttaisi pohjoisnapaa, Nansen lähti Johansenin kanssa rekiretkelle kohti pohjoisnapaa. Koirat vetivät rekiä, ja mukana oli myös kajakkeja avovesirailojen ylitystä varten. Jääröykkiöt hidastivat matkantekoa, joka hidastui myös vastaan puskevan jäänalaisen merivirran takia. Nansen onnistui löytämään talvehtimispaikan Frans Joosefin maasta, jonne miehet rakensivat talvimajan. Miehet ampuivat hylkeitä ja jääkarhuja ravinnoksi ja rasvatuikun polttoaineeksi.
Pohjan pimeillä perillä. Norjalainen Napaseuturetki 1893—1896. Osa 1.
Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Lukija:
Kieli:
suomi
Muoto:

Luoteisväylän sankarit W.E.Parry & G.F. Lyon
Matti Lainema
audiobook
Luoteisväylä: Kertomus Gjöan matkasta 1903-1907. 1 osa
Roald Amundsen
audiobook
Pimeän ja jään vangit – Belgican matka antarktiseen yöhön
Julian Sancton
audiobookbook
Erätulilla Alaskassa
Matti Lainema, Taisto Talasmaa
audiobook
Arktis : Likaista lunta
Ville-Juhani Sutinen
audiobookbook
Kuinka kapteeni Cook keitettiin : 50 kummallista tarinaa matkailun historiasta
Antti Helin
audiobookbook
Maiden Voyage
Tania Aebi
audiobookbook
Pajatsosta pöytätennikseen : Sotienvälisen Suomen pelit ja pelikulttuuri
Jaakko Suominen
audiobookbook
Sörkan rysäkeisarit: Kalastajia, ajureita ja salakuljettajia
Eero Haapanen
audiobookbook
At the Mercy of the Sea : The True Story of Three Sailors in a Caribbean Hurricane
John Kretschmer
audiobook
Ruwais
Esa Kinnunen
book
Just Ride
Ty Hopkins
audiobook

Pohjan pimeillä perillä. Norjalainen Napaseuturetki 1893—1896. Osa 2.
Fridtjof Nansen
audiobook
Suksilla poikki Grönlannin – Norjalaisen retkikunnan matka 1888–1889 II osa
Fridtjof Nansen
audiobook
Suksilla poikki Grönlannin – Norjalaisen retkikunnan matka 1888–1889 I osa
Fridtjof Nansen
audiobook
Farthest North (The Complete Two-Volume Edition) : Enriched edition. An Epic Arctic Adventure of Exploration and Triumph
Fridtjof Nansen
book
Farthest North (Vol. 1&2) : Historical Record of a Voyage of Exploration of the Ship 'Fram' 1893-1896
Fridtjof Nansen
book
Farthest North (The Complete Two-Volume Edition)
Fridtjof Nansen
book
Vers le pôle
Fridtjof Nansen
book
Farthest North (Vol. 1&2) : Historical Record of a Voyage of Exploration of the Ship 'Fram' 1893-1896
Fridtjof Nansen
book
Vers le pôle
Fridtjof Nansen
book
Farthest North (The Complete Two-Volume Edition)
Fridtjof Nansen
book
Farthest North : Historical Record of a Voyage of Exploration of the Ship 'Fram' 1893-1896
Fridtjof Nansen
book
