3.0(3)

Polttoroviolta pyhimykseksi : Jeanne d'Arcin oikeusmurha

Satavuotisen sodan sankari, Orleansin neitsyt Jeanne d'Arc tuomittiin vuonna 1431 ensin elinikäiseen vankeuteen ja sitten kuolemaan roviolla. Tuomioon johtanut oikeudenkäynti on maailmanhistorian kuuluisimpia oikeusmurhia.

Koska Jeannea ei voitu syyttää mistään sotaa koskeneesta, perusteiksi otettiin hänen jumalallisiksi kokemansa näyt ja hänen pukeutumisensa miesten sotilasasuun. Nämä tulkittiin kerettiläisyydeksi - harhaopiksi ja noituudeksi. Siksi Jeannea vastaan nostettua syytettä käsitteli kirkollinen tuomioistuin.

Polttoroviolta pyhimykseksi -teoksessa esitetään ensi kertaa suomeksi Jeanne d'Arcin oikeudenkäynnistä säilyneet pöytäkirjat. Matti Norrin suomentamien pöytäkirjojen jälkeen Jyrki Knuutila tarkastelee oikeudenkäyntiä roomalaiskatolisen kirkon oikeudenkäytön näkökulmasta ja Jukka Kekkonen puolestaan poliittisen oikeudenkäynnin kannalta.

Näkemys Jeanne d'Arcin tuomiosta muuttui jo 1400-luvun lopulla. 1900-luvulla Jeanne julistettiin pyhimykseksi ja hänestä tuli ylistetty kansallissankari, jonka legenda kiehtoo edelleen taiteilijoita, kirjailijoita ja elokuvantekijöitä.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat