Kuoleman kohdannut ei pelkää elämää.”Näin leveän portin ja kapean portin. Menin kapeammasta portista ja siitä se tunneli alkoi. Ihana, sinertävä ikuisuuden tunneli, jonka päässä loisti kirkas valo.” Tuuli, 65Kuolema on siirtymistä tuntemattomaan. Se on luopumista, loppumista, katoamista. Jotkut meistä käyvät kuoleman portilla elämänsä aikana ja palaavat takaisin. Kuolemanrajakokemus voi tapahtua ihmisen ollessa hengenvaarassa tai vaikka nukkuessa, eikä kokemuksia ole pystytty selittämään psykologisilla, fysiologisilla, neurokemiallisilla tai -anatomisilla teorioilla.Portilla sisältää 22 kertomusta kuolemanrajakokemuksista. Kokemuksen läpikäyneet ihmiset kertovat matkasta tuonpuoleiseen ja pohtivat, miksi se tapahtui juuri heille, millaista se oli ja mitä siitä seurasi.Vaikka kokemuksissa on samankaltaisia piirteitä, jokainen kertomus on ainutlaatuinen. Portilla käynti ei unohdu koskaan mielestä vaan muuttaa kokijan ajatuksia elämästä ja kuolemasta. Moni tuntee henkisyyttä, kiitollisuutta ja sisäistä rauhaa. Joku on lakannut pelkäämästä kuolemaa ja ymmärtänyt iloita elämästä. Vielä ei ollut aika lähteä.
Aloita kirja saman tien hintaan 0 €
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Lukija:
Kieli:
suomi
Muoto:

Varjojen taika (mp3)

Kuolema antoi minulle elämän : Kuinka löysin itseni ja terveyteni rajakokemuksen kautta

Henkimaailma kanssani

Enkelin kutsu : Tarinoita ja tietoa valontuojista

Proof of Life after Life : 7 Reasons to Believe There Is an Afterlife

Henkien opissa

Askeleita - intuition mestarikurssi

Taivaallinen rakkaus

Kaikkeuden sylissä : Neurokirurgin matka tietoisuuden ytimeen

Between Two Worlds

Sieluni Silmin - Valo, jonka sain : Tarinoita Taivaskodista

Sielu ei nuku

Pekka
25.8.2024
Suosittelen! Kannattaa kuunnella!
Anne
27.3.2022
Mielenkiintoinen
Emma
6.12.2021
Muuten hyvä kirja, mutta keskittyi mielestäni liikaa uskontoihin ja uskonnollisuuteen.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus