Suhtautuminen psykoterapiaan on muuttunut nopeasti 1980-luvun väheksynnästä tämän päivän suopeuteen. Voidaan hyvällä syyllä puhua terapiayhteiskunnasta, jossa terapiassa käyminen ei ole enää stigma vaan järkevää oman itsen hoitamista.
Kuka tarvitsee psykoterapiaa, ja miten tarve määritellään? Taustalla on medisiininen ajattelu, jossa ensin määritellään sairaus, ja siihen annetaan asianmukainen hoito. Psykiatrinen diagnostiikka on saanut osakseen laajaa arvostelua. Luokitus perustuu erilaisia teoreettisia suuntauksia edustavien asiantuntijoiden konsensukseen, ja lopputuloksena on usein laiha kompromissi.
Jos diagnostiikka ontuu, miten määritellään häiriöiden tai mielen sairauksien hoito? Mitä tiedetään psykoterapioiden vaikuttavuudesta? Miten asiaan vihkiytymätön ihminen voi orientoitua erilaisten terapiasuuntausten viidakossa? Suuntauksia on laskettu olevan kaikkiaan 1246, eivätkä ammattilaisetkaan tunne niitä kaikkia edes nimeltä.
Kirjassa pohditaan lopuksi, mikä on mennyt vikaan, miksi parantunut aineellinen hyvinvointi ei olekaan tuonut parempaa psyykkistä vointia.