Puolikkaat pojat : Perheen tarina kiusaamisesta ja kouluväkivallasta

”Meillä täällä ei ole sellaisia lapsia, jotka kiusaavat.”

Mitä tapahtuu, kun koulukiusaaminen vain jatkuu ja pahenee? Kuka voi puuttua alle 15-vuotiaiden kiusaajien toimiin?

Tämä tapahtui Suomessa vuosina 2016–2024 alueella, jossa asuu Suomen koulutetuin ja varakkain väestö. Kahden pojan ja heidän perheensä elämästä tuli taistelu koulukiusaamista vastaan. Aluksi sanaleikeillä alkanut kiusaaminen muuttui vähitellen vakavaksi vainoamiseksi, joka lukitsi uhrinsa kotiin ja johti pahoinpitelyihin.

Perheen äidin Riina Lawn omista kokemuksistaan kirjoittama kirja nostaa esiin vanhempien erilaiset suhtautumistavat kiusaamiseen ja sen tuhoisat seuraukset. Teos pureutuu koulukiusaamisen ratkaisemisen vaikeuteen Suomessa. Se näyttää, kuinka uhrien perheet joutuvat kamppailemaan yksin, kun viranomaiset väistelevät vastuuta. Kirja osoittaa, kuinka yhteiskunnan kirkkaimmissakaan kulmissa ole turvaa kiusaamiselta ja kuinka tällainen toiminta voi pahimmillaan päättyä jälleen kerran nuoren kuolemaan.

Riina Law on monikulttuurinen kirjoittamisen ja vaikuttamisen ammattilainen: kielitieteilijä, ammattipedagogi ja koulutettu sovittelija, joka on työskennellyt yritysviestinnän ja markkinoinnin johdossa sekä toimittajana pian 30 vuoden ajan niin Suomessa kuin ulkomailla.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.1

43 arvosanaa

Marianna

24.3.2026

Jokaisen kouluikäisen vanhemman tulisi lukea tämä kirja.

Äiti

11.3.2026

Hienoa, että ainakin yksi äiti uskaltaa puhua asioista! Työssäni näin, miten tuhoisaa ja kauaskantoista kiusaaminen on lapsille ja nuorille!

Sanna

19.8.2025

Jokaisen vanhemman sekä lasten kanssa työskentelevän pitäisi lukea tämä kirja, myös heidän jotka päättävät esimerkiksi kouluja koskevista määrärahoista.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus