(38)

Puolikuu

äänikirja ja e-kirja


Kiinalaisen Chi Zijianin menestysteos Puolikuu on suuri tarina rakkaudesta ja menetyksestä, ilosta ja surusta, maagisista voimista ja taiteen parantavasta vaikutuksesta. Se on myös kuvaus ihmisen suhteesta luontoon, joka paitsi antaa, myös ottaa kylmästi.

Nainen istuu kodassa tulisijan ääressä ja muistelee pitkää elämäänsä. Hän on 90-vuotias evenkipaimentolainen. Nainen on varttunut pienessä paimentolaiskylässä, joka elää poronhoidolla ja metsästyksellä Kiinan koillisosissa Ison-Hinganin vuoriston tiheissä metsissä. Jylhän maiseman halkaisee rajajoki Argun, jonka yli Kiinan evenkit muinoin pakenivat Venäjän sotajoukkojen vainoja.

Kylän luonnonläheinen ja eristäytynyt maailma järkkyy ensi kerran 1930-luvulla, kun Japani perustaa Kiinaan nukkevaltio Mantšukuon ja kylän miehet pakotetaan sotilaskoulutukseen. Japanilaisten tulo on lähtölaukaus pitkälle kehityskululle, joka uhkaa lopulta paimentolaisten elämäntapaa ja kulttuuria, kun evenkit pakotetaan osaksi modernia yhteiskuntaa.

Nainen piirtää tarinansa kautta esiin koko kansansa historian, jolle raamit antaa taustalla vaikuttava koko Kiinan kehityskertomus.

Chi Zijian on palkittu kiinalainen kirjailija, jonka teoksia on käännetty lukuisille eri kielille. Puolikuu (2005) on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Hänelle myönnettiin romaanista arvostettu Mao Dun -kirjallisuuspalkinto vuonna 2008.



4.0

38 arvosanaa

Eija

7.3.2022

Todella kiinnostava kertomus evenkien elämästä maailman puristuksessa.

Marianne

22.2.2022

Aivan loistava kirja ja erinomainen lukija

Joonatan

18.2.2022

Mielenkiintoinen ja inspiroiva kuvaus kipuilevasta yhteiselosta luonnon armoilla teollistuvassa maailmassa. Oli hauska bongailla evenkien ja suomalaisugrilaisten kansojen yhteisesti jakamia myytinosia.