Rakkauksien lokikirja

Mitä kaikkea on rakkaus?

Romaanitrilogian ensimmäisessä osassa rakkauteen liittyvistä keskusteluista muodostuu ihmisten välisten yhteyksien meri.

Syksy 2019. Romaanin kertoja kamppailee masennusta vastaan ja alkaa kirjoittaa ylös eri puolilla maailmaa tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa käymiään keskusteluja rakkaudesta sen eri muodoissa.

Lukija pääsee hänen mukaansa kävelylle tyhjentyneeseen kaupunkiin, tapaamisiin kahviloihin, baareihin ja palatsiin Tigrisin keskellä. Vastaantulijoiden tarinat painavat jälkensä kertojaan, jonka pohdinnoissa kuultu ja koettu piirtyy kuvaksi liian nopeasti lämpenevästä ja sotivasta maailmasta, jonka eri puolilla ihmiset etsivät rakkautta, merkityksiä, toivoa ja iloa.

Kohtaamisista, koetusta ja luetusta muodostuu romaanissa kartta, jossa kevyt ja painava, yksityinen ja yleinen, henkilökohtainen ja poliittinen kutoutuvat saumattomasti yhteen.

Rachel Cuskin, Jenny Offilin ja Deborah Levyn kirjallisen tyylin hengessä Elina Hirvonen on kirjoittanut vaikuttavan teoksen kaikesta, mitä voi rakastaa.

Elina Hirvonen on palkittu kirjailija ja dokumenttielokuvaohjaaja, jonka teoksia on käännetty yli kymmenelle kielelle. Hirvosen esikoisteos ”Että hän muistaisi saman” arvioitiin Yhdysvalloissa arvostetun TheNew York Times Book Reviewn kannessa. Rakkauksien lokikirja on ensimmäinen osa romaanitrilogiaa, jossa kaunokirjallinen maailma rakentuu keskustelujen kautta.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


3.8

96 arvosanaa

Aulikki

3.1.2024

Aloitin uudelleen kuuntelun saadakseni kunnollisen kokonaiskäsityksen. Paikoin tiivistäminen tuntui olevan tarpeen.

Kaisu

3.12.2023

Kuuntelin koko teoksen yhtä kyytiä ja elin mukana kaikessa. Liikutti, järkytti, herätti toivoa.

Anonyymi

16.10.2023

Surullinen, mutta kaunis ja koskettava.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus