Isä, poika ja pankkiryöstö! Maaliskuussa 2016 Sakari Markkanen tatuoi juuri kuolleen isänsä kuvan rintaansa, sydämen kohdalle. Isä tuli Santa Muerten, pyhän kuoleman, ja huumekauppiaiden pyhimyksen, Jesus Malverden, viereen. 1990-luvun puolivälissä Volvo-Markkanen oli Pohjoismaiden kuuluisin rikollinen. Hän oli pankkirosvo, jota pelättiin ja kunnioitettiin. Mutta Volvo oli myös isä, joka talutti poikansa ala-asteelle ja sanoi että jos tätä kiusataan, miehet laitetaan asialle. Kun koulussa oli ongelmia, isän oikea käsi tosiaankin tuli valvomaan luokkaan. Kun opettaja kysyi lasten toiveammatteja, Sakari ei halunnut palomieheksi. Hän halusi isänsä tavoin pankkirosvoksi. Ryöstettyään myöhemmin ensimmäisen pankkinsa Ruotsissa, Sakarista tuntui hienolta katsoa isää silmiin. Sieltä loisti ylpeys. Sellaisia isät ovat, kannustavat lapsiaan. Pitävät lankoja käsissään, johdattavat ja auttavat. Kertovat, miten kassakaappi räjäytetään sisältöä tuhoamatta ja polveen ammutaan niin että polvi menee täydellisesti paskaksi. Rikolliseksi kasvatettu on Sakari Markkasen tarina. Se on kertomus rikollisuudesta, mutta myös tarina ystävyydestä, vanhemmuudesta ja esimerkin voimasta. Kimmo Laakso on helsinkiläinen vapaa toimittaja.
3.7
Kari
18.9.2023
iha ok
Tiina-Merike
1.6.2023
Lukija oli hyvä.
Otto
14.3.2023
Liian yksinkertaista tekstiä ja pomppii aiheesta toiseen. Myös lauseet luettu samanlaisella äänenpainolla lähes jatkuvasti. Volvon kirjat (etenkin #2) olivat ihan erilailla viihdyttäviä teoksia. Ehkä lopussa kirjailijan kuvaelma että Sakarista sai onkia tietoa, paistaa läpi. Hieman myös Sakarin oma nuori ikä paistaa tietynlaisena asenteena, jota Volvon kirjoissa ei samanlailla tuotu esille. Ei voi suositella.