Kahakointia ja kujanjuoksua.
On jatkosodan kolmas syksy Vienan-Karjalassa, kun armeijakunnan esikunta lähettää sissiosaston tiedustelu- ja tuhoamistehtäviin pitkälle vihollisen selustaan, aina Muurmannin radalle asti. Sitä ennen sissit kuitenkin joutuvat ottamaan takaisin menetetyn kukkulatukikohdan. Siellä haavoittuu joukon johtaja, luutnantti ja näin osasto painuu synkkään korpeen kokeneen sissivääpelin johdolla.
Kovapintaisten jermujen Muurmannin-matka on yhtämittaista mellakkaa. Joukosta puuttuu moni, kun lähestytään omaa kenttävartiota. Tehtävä on jälleen kerran suoritettu, mutta millä hinnalla. Miehet pitävät ajatuksetkin ominaan. Mutaiset ja veriset rääsyt ovat vielä vaihtamatta, parta ajamatta ja tuloviina juomatta, kun vääpeli Rekola kutsutaan herrojen puheille. Seisoessaan asennossa everstin edessä hän saa kuulla, että hänelle on myönnetty Suomen armeijan korkein kunniamerkki erittäin suuresta urheudesta ja kymmenien partiomatkojen onnistuneesta johtamisesta. Ylipäällikkö on nimittänyt hänet Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi. Osmo Rekola on kaksikymmentäneljävuotias.
Reino Lehväslaiho (1922–2019) oli suomalainen panssariässä, arvonimeltään sotakamreeri. Hän kirjoitti 45 sotaromaania, joista viimeinen, Korven peura, ilmestyi vuonna 2012.
