Poliisikonstaapeli Mikko Laine palaa lapsuudenkotiinsa Rosholmin saarelle haavoituttuaan työtehtävässä. Rauhalliseksi tarkoitettu sairausloma saa yllättävän käänteen, kun Mikko tekee juoksulenkillä kammottavan löydön. Pian läheiseltä leirintäalueelta alkaa löytyä ruumiita.
Kalamieheksi kutsuttua murhaajaa jäljittäessään Mikko Laine joutuu palaamaan lapsuusvuosiinsa. Mökiltä löytyvät viestit, jotka vuosia sitten sukellusmatkalla kadonnut isä on jälkeensä jättänyt, nostavat pintaan muistoja. Kun Laine kaiken kukkuraksi tapaa saarelle Uudesta-Seelannista muuttaneen Amyn, joutuu poliisimies punnitsemaan sitoutumisensa syvyyttä. Keneen Mikko Laine voi oikeastaan luottaa ja ehtiikö hän selvittää murhaajan henkilöllisyyden ennen kuin kalamies saa haaviinsa lisää uhreja?
Rosholmin murhat on oululaisen Maria Burrowin esikoisdekkari ja poliisikonstaapeli Mikko Laineesta kertovan rikosromaanisarjan ensimmäinen osa.
Jussi
22.7.2024
Kerronnaltaan ohut ja "kioskikirjamainen". Poliisityön kuvaus ihan onnetonta. Alun hyvät asetelmat syyttömänä epäilystä hukattiin. Tuntui että kirjailija ei oikein tiennyt mihin suuntaan juonta veisi. Ihmissuhteiden kuvaus hömppää.
Maikki
24.6.2024
Ajoittain naiivi ja kerronnaltaan liian yksinkertainen. Lopun yllättävät käänteet olivat piristävät plussat. Hyvä lukija.
Mirella
6.6.2024
Yli kolmekymppisen Amyn tytöttely oli kyllä TO-DEL-LA rasittavaa.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus