Tietoa kirjasta

Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistaja -perheessä. Jo 6-vuotiaana hän aloitti saarnaajakoulutuksen ja 26-vuotiaana hän nousi seurakuntansa vanhimmistoon. Heinäaho oli moitteettoman Jehovan todistajan perikuva, mutta hänellä oli salaisuus, josta hän ei halunnut kenenkään tietävän. Vuosikausia Heinäaho eli kaksoiselämää, kunnes paljastui ja joutui Jehovan todistajien sisäisen oikeuskomitean eteen. Sen saman, jonka jäsenenä hän oli itsekin ollut tuomitsemassa harhaan kulkeneita seurakuntalaisia.

Saatanasta seuraava on Tom-Kristian Heinäahon kaunistelematon kertomus siitä, mitä on elää jäsentensä elämää tiukasti kontrolloivassa uskonnollisessa yhteisössä. Se on myös tarina irtautumisesta, läheisyyden kaipuusta sekä uuden elämän rakentamisesta.

Joulukuussa 206 julkaistava jatko-osa, Surujen sisar, kertoo isosisko Tuulan tarinan.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


4.2

1309 arvosanaa

Auli

6.9.2026

Olen lukenut kirjan Vartiotornin varjossa ja tämä tuli sitä Tietoa sieltä

Marja

24.8.2026

Autenttinen kokemuksen kuvaus.

Karoliina

7.8.2026

On surullista ,että seurakuntien välillä on niin paljon eroja käytäntöjen ,sääntöjen yms suhteen.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus