Barbara O'Hare oli vain 12-vuotias, kun hänet suljettiin Aston Hallin psykiatriseen sairaalaan. Turvattomissa oloissa kasvanut nuori tyttö suljettiin vuonna 1971 lukuisten muiden lasten tavoin laitokseen, jossa he joutuivat käsittämättömien julmuuksien, salaisten lääketieteellisten kokeiden sekä seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Kirjassaan Barbara O'Hare kertoo kaunistelematta elämästään Aston Hallissa sekä laitoksen ylilääkäri Kenneth Milleristä, joka hyväksikäytti lukuisia suojattomia lapsia.
”Ihmiset sanovat minulle, että olen vahva, koska toin tapahtuneen päivänvaloon. Minusta on ollut sekä ahdistavaa että lopulta parantavaa puhua siellä kokemastani hyväksikäytöstä. Kirjoittamalla tämän kirjan tunnen vihdoin antaneeni äänen kaikille niille lapsille, jotka kärsivät tapahtuneesta kaikessa hiljaisuudessa. Nyt ne pelokkaat lapset, joita kukaan ei uskonut, tulevat kuulluiksi. Emmekä me vaikene ennen kuin saamme oikeutta.”
Copyright © Barbara O’Hare, 2024. Originally published in the English language in the UK by Blink Publishing, an imprint of Bonnier Books UK Limited, London. The moral rights of the Authors have been asserted.
Aila
27.10.2024
Tässä näkee ihmisten pahuuden pahemmasta päästä.
Anonyymi
10.9.2024
Rohkea, käsittämätön tarina!
Sanna
4.9.2024
Hyvä kirja.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus