3.0(1)

Siinä on eroa

Kaunis omenapuunoksa poimitaan sulostuttamaan kreivittären hienoa linnaa. Paraatipaikallaan oksalla on aikaa ajatella, ja se ryhtyy säälimään muita vähäisempiä kukkia. Miten eriarvoinen onkaan esimerkiksi rikkaruohoksi laskettavan voikukan osa? Mutta toisaalta, kyllähän eroja pitää olla, sillä muutenhan kaikki olisivat samanarvoisia, pohtii oksa.

Auringonvalo ei näytä kuitenkaan erottelevan kukkia, vaan lämmittää ja valaisee kaikkia tasapuolisesti. Omenapuunoksa näkee ikkunasta, että pihalla leikkiville lapsillekin on iloa kaikenlaisista kukista.

Eräänä päivänä kreivitär lähestyy omenapuunoksaa käsissään jonkinlainen tarkasti varjeltu kasvi. Omenapuunoksan hämmästys on suuri, kun kukka paljastuu sitä suojaavien lehtien takaa.

Tanskalaisen kirjailijan ja runoilijan Hans Christian Andersenin (1805‒1875) tuotantoon kuuluu romaaneja, näytelmiä, oopperoita, runoja, matkakertomuksia ja omaelämäkertoja. Andersen on maailmanlaajuisesti tunnettu saduistaan, joita on käännetty lukuisille eri kielille.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.