Sisilialainen naimakauppa / Suutele minua jälleen

Sisilialainen naimakauppa

Valehteleminen oli väärin. Jemima tiesi sen, mutta hän ei voinut noin vain luovuttaa äidittömäksi jäänyttä siskonpoikaansa miehelle, joka ei ollut vaivaantunut edes tapaamaan naista, jonka oli valinnut lapsensa sijaissynnyttäjäksi. Niinpä Jemima ei korjannut erehdystä. Ei, vaikka sen vuoksi Luciano Vitale piti häntä kevytkenkäisenä ja rahanahneena viettelijättärenä. Todellisuudessa hän oli kaikkea muuta! Ja kun Luciano suuteli häntä, hän unohti kaiken muun - jopa sen, että heidän syleilyjensä muuttuessa kiihkeämmiksi mies väistämättä huomaisi totuuden…!

Suutele minua jälleen

Kaikkein eniten elämässä Leo Zamos rakasti sitä hetkeä, jolloin hänen suunnitelmansa toteutui. Nyt hänellä oli kuitenkin suunnitelma, joka ei ehkä näkisikään päivänvaloa. Hän oli loistava liikeasioissa, mutta rakkaus oli hänelle liian suuri mysteeri taltutettavaksi ja yhtä suuri mysteeri tuntui olevan hänen virtuaalisihteerinsä Eve, joka elävänä olentona ei toiminutkaan yhtä helposti kuin sähköpostin lähettäminen. Evellä oli oma elämänsä, eikä hän halunnut sekoittaa työtä ja tunteita, mutta Leo oli Evellekin liian kiinnostava arvoitus jätettäväksi vaille ratkaisua.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.