Tietoa kirjasta

Metallifanien ykkössuosikin Stam1nan koko tarina.

Lemiläinen Stam1na on kuulunut kotimaisen metallimusiikin ykkösketjuun kohta 20 vuoden ajan. Se ei ole aina ollut itsestään selvää, sillä ensimmäiset kahdeksan vuotta yhtye joutui sinnittelemään ilman levy-yhtiön tukea.

Kun Stam1nan ensialbumi lopulta julkaistiin, se julistettiin metallin uudeksi tulemiseksi. Kultalevyt, listaykköset ja palkinnot ovat seuranneet toisiaan, vaikka Stam1na on säilyttänyt äärimmäisen omapäisyytensä ja vekkulimaisen ilkikurisuutensa.

Kattavassa historiikissa yhtyeen jäsenet kertovat ensimmäistä kertaa, kuinka he pääsivät mahdottomilta näyttäneiden esteiden yli ja nousivat metallikansan kestosuosikiksi.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


4.4

271 arvosanaa

Ninna

31.7.2026

Yksi parhaimmista kirjoista mitä on!

Tuukka

16.7.2026

Stam1naaaa🔥

Pasi

3.11.2025

Ihan hyvä. Siinä tuli läpikäytyä koko bändin tarina lapsuudesta uusimpaan levyyn asti.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus