Sulje silmäsi ja mieti jotain muuta

Anna Lidén on 13-vuotias, kun hän lähtee koulun jälkeen erään pojan mukaan. Hän on tavallinen tukholmalaistyttö tavallisesta perheestä ja käy tavallista koulua hyvällä alueella. Niklas ei ole mitenkään ihmeellinen tai erityisen hyvännäköinen. Hän on kuitenkin pitkä ja lähettää ihania viestejä. Ennen kaikkea hän on 17-vuotias, ja Anna haluaa olla suosittu ja aikuinen.

Jotain menee pahasti pieleen, eikä Anna oikein edes tajua, mitä on tapahtunut. Sana ”raiskaus” soi mielessä kuin hälytyskello, ja varmaa on se, että Niklas on tehnyt jotain, mitä ei saisi tehdä. Kun Anna yrittää kertoa asiasta, kukaan ei tunnu uskovan. Niinpä hän pyrkii kaikin voimin pyyhkimään tapahtuneen pois mielestään.

Raiskauksen jälkeen Annan maailma murenee. Kun hän kolmen vuoden päästä tapaa uuden pojan, joka ehdottaa, että hän myisi itseään rahasta, hän ei näe mitään syytä kieltäytyä. Siitä alkaa Annan elämä varjojen maailmassa. Hänen asiakkainaan on Ruotsin hienostoa, kirjailijoita ja poliitikkoja. Tie takaisin tavalliseen elämään on pitkä ja mutkikas.

Sulje silmäsi ja mieti jotain muuta on riipaiseva tositarina prostituoidun elämästä Ruotsissa. Samalla se kertoo omien sisäisten mörköjen kohtaamisesta ja voittamisesta. Anna Lidén (s. 1988) on kotoisin Tukholmasta. Hän on prostituoituja tukevan Inte din hora -yhdistyksen hallituksen jäsen.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.3

126 arvosanaa

Johanna

8.10.2025

Aika rankkaa kuunneltavaa, mutta mahtava taistelu läpi helvetin takaisin elämään!

Terhi

17.9.2025

Loistava!

Vellu

8.9.2025

Tosi koskettava ja hyvin kirjoitettu<3

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus