Kädet ylös, tämä on ryöstö!
Suomalaisten pankkiryöstöjen historia on täynnä tarkasti suunniteltuja ammattilaiskeikkoja, epätoivoisia pakomatkoja ja kauheaa sähläystä humalassa ja huumeiden vaikutuksen alaisena. Ammattirikollisten lisäksi pankkeja ovat Suomessa ryöstäneet alaikäiset, työttömät ja vallankumoukselliset. Yleensä ryöstäjät ovat jääneet kiinni, mutta myös selvittämättömiä pankkiryöstöjä mahtuu mukaan.
Suomalainen pankkiryöstö tapahtuu lähes aina samalla tavalla: kaksi naamioitua miestä kävelee pankkiin ja ilmoittaa tekevänsä ryöstön. Muutaman tuhannen euron saalis sullotaan mukana oleviin kasseihin ja ryöstäjät poistuvat pankista. Päivän tai kahden kuluttua poliisi ottaa ryöstäjät kiinni. Osa saaliista on ryypätty, tai sillä on maksettu velkoja. Mutta kaavasta on myös poikettu.
Helsingin keskustan pankista ryöstettiin vuonna 1906 noin kahden miljoonan euron arvoinen saalis, eikä rahoista saatu takaisin kuin pieni osa. Salaperäinen kakkuryöstäjä tehtaili puolen tusinaa pankkiryöstöä 1990-luvulla eikä jäänyt koskaan kiinni. Iisalmen säästöpankin holvimurto olisi puolestaan jäänyt selvittämättä elleivät tekijät olisi epäonnistuneet seuraavalla keikallaan.
Tämä on ryöstö kertoo vuosisadan kuuluisimmista suomalaisista pankkiryöstöistä ja niiden selvittämisestä tai sitten siitä, miksi ne eivät selvinneet.
Munapää
16.9.2024
Kiva lyhyt pintaraapaisu pankkityöstöistä.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus