Trillerimäinen fantasia vaihtoehtoisesta 2000-luvun Suomesta.
Pinnan alla kytee: tasavaltalaismieliset anarkistit yrittävät murtaa Suomen kuningaskunnan tiukkoja valtarakenteita. Säätyjako sanelee nuorten elämää, ja eriarvoisuus rehottaa. Tavallinen kansa elää köyhyydessä ja uhraa haltioille. Noituutta harjoitetaan laittomasti.
Lyseota käyvän Timin lemmikkilohikäärme karkaa. Sen seurauksena varaton Tim tutustuu Lynxiin, opiskelijatyttöön, joka kuuluu vauraaseen sukuun ja ritarisäätyyn. He ihastuvat ja alkavat tapailla, mikä ei miellytä kaikkia. Onko epäsäätyinen rakkaus edes mahdollista? Kuinka kova hinta on maksettava lupauksensa pitämisestä?
Heta
28.8.2022
Vaikea vielä sanoa mitä mieltä olen henkilöhahmoista tai juonesta. Tarinan ongelmat paikoin pinnallisia, mutta se heijastanee päähenkilöiden nuoruutta. Juoni taas polkaistiin oikeasti käyntiin vasta kirjan lopussa. Kaiken kaikkiaan teksti sujuvaa luettavaa ja kuinka hurmaava on tarinan miljöö! Ihanasti sekoitettu Suomen muinasuskoa tähän päivään. Vastaavaa ihastusta koin kirjassa Pienen haen pyydystys. Tämä myös nostaa kirjan arvostelussani kolmeen tähteen kahden sijaan.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus