Hormonien ja huumeiden huuruissa
Suomen dopingin kummisetä on värikäs kuvaus Jyrki Tepsan rikollisesta elämästä dopingaineiden myyntiverkoston pyörittäjänä.
Laittomalla dopingkaupalla ansaitaan Suomessa vuosittain miljoonia euroja. Tämän alati kasvavan markkinan kummisetänä voidaan pitää Jyrki Tepsaa, joka tutustui itse dopingaineisiin voimailuharrastuksensa seurauksena.
Tepsa kasvatti kaupankäyntiään määrätietoisesti 1980-luvulta lähtien ja tilaili lopulta dopingainelasteja Venäjältä, Baltiasta ja Balkanin maista saakka. Yhteistyökumppaneina Tepsalla oli muun muassa Venäjän mafia, jonka karskit toimintatavat tulivat hänelle hyvin tutuiksi. Tepsan kehittämän myynti- ja jakeluverkoston kautta kiellettyjä aineita ostivat niin Suomen urheilumaailman kirkkaimmat tähdet kuin kuntosalien sunnuntaitreenaajatkin.
Suomen dopingin kummisedän tarina on täynnä rikoksia, päihteitä ja raakaa väkivaltaa mutta myös tragikoomisia tilanteita, ja se piirtää hätkähdyttävän kuvan dopingaineiden levinneisyydestä Suomessa.













Antti
7.8.2026
Hyvä kirja. Tuttu kaveri.
Tykhon
18.7.2026
Loistawa.Hywä Jyrki.
Sami
6.6.2026
Yksi mielenkiintoisimmista, hauskimmista ja imuvoimaisimmista kirjoista joita on ilo ollut lukea sekä kuunnella. Lukijan ääni ja lukutapa sopii täydellisesti Jyrkin tekstiin. Kirjan luin kannesta kanteen 2 päivässä. Lämmin suositus kaikille.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus