Supermarsu lentää Intiaan

Tästä alkaa Emilian ura Supermarsuna!

Supermarsu-sarjan ensimmäisessä osassa itähelsinkiläinen 11-vuotias Emilia saa oman, ihanan lemmikkimarsun. Mutta Marsu-Halonen ei olekaan mikä tahansa karvapallo, sillä sen ansiosta Emilia saa supervoimat! Supermarsuna Emilian tehtävä on taistella kaiken hyvän puolesta vääryyttä vastaan.

Lahden mäkimontussa asuva kerrostalon kokoinen Jättiläismarsu kertoo aloittelevalle supersankarille, mistä on kyse:

- Emilia Laitinen-Nieminen, sinut on valittu.

- Valittu mihin?

- Olemaan Supermarsu. Marsu puri sinua sormeen. Se on vanha rituaali, joka tarkoittaa sitä, että sinusta tulee Supermarsu.

- Miksi juuri minä?

- Koska sinussa on ainesta.

Emilian koululla järjestetään vitsikilpailu, johon Simo ei halua osallistua pelätessään luokan ilkimyksen, Rasva-Anteron nolaavan hänet. Emilia haluaa auttaa parasta ystäväänsä Simoa, ja supervoimista on siinä suuri hyöty. Mutta miksi Supermarsun täytyy lentää Intiaan saakka?

Supermarsu lentää Intiaan oli ilmestymisvuonnaan 2007 Finlandia Junior -ehdokkaana Pauliina Mäkelän kuvittamana.

Ensimmäinen Supermarsu-elokuva (2018) sai suuren suosion. Se perustuu kirjoihin Supermarsu pelastaa silakat sekä Supermarsu lentää Intiaan.

Helsingissä asuva Paula Noronen on rakastettu kirjailija ja tv-persoona. Supermarsun lisäksi hänet tunnetaan mm. Yökoulu-sarjasta sekä aikuisten suosikista, Tarja Kulhosta.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.6

609 arvosanaa

Eero

10.4.2026

Pööpelipöö

Neea

7.4.2026

Tosi hyvä.

Veera

6.4.2026

Ihan kiva

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus