Sukella elokuvanteon jännittävään maailmaan Supermarsun kanssa!
Haluatko tietää, miten pääset leffanäyttelijäksi ja millaista kuvauksissa on? Lapsinäyttelijät ja työryhmän muut jäsenet kertovat sisäpiirin tietoa aina koekuvauksista elokuvan ensi-iltaan asti. Kirja on kuvitettu hauskoilla valokuvilla Joona Tenan ohjaamasta leffasta Supermarsu ja suuri huijaus, jonka ensi-ilta on jouluna 2025.
Elokuva perustuu Paula Norosen megasuosittuihin Supermarsu-kirjoihin. Päärooleissa loistavat lapsinäyttelijät Siiri Virtanen (Emilia), Olavi Lahti (Simo), Albert Oksala (Rasva-Antero) ja Eelis Sainio (Pietari).
Aikuisten rooleissa nähdään Tommi Korpela, Kari Hietalahti, Essi Hellén, Eero Ritala ja Petteri Pennilä.
Juomalla lemmikkimarsunsa juomapullosta Emilia muuttuu Supermarsuksi, joka auttaa hätää kärsiviä, varsinkin eläimiä! Hänen paras ystävänsä on nerokas Simo ja vastustajansa puolestaan ökyrikas Rasva-Antero, koulun pahin kiusaaja.
Elokuvassa ollaan ekologisten kysymysten äärellä, sillä kaikkia huolettaa lähimetsän ja siellä asuvan oravan kohtalo. Miksi se on naamioitunut liito-oravaksi? Ja mitä tapahtuu, kun supervoimien lähde, juomapullo, päätyy vääriin käsiin?

























Vilppu
4.2.2026
Ihan hyvä kirja
rukitaatikotirokotiroitakoiotokiratoikoireera
16.12.2025
Ų
Neela
14.12.2025
Siis oon aina halunnu olla näyttelijä/ohjaaja ja täs tuli paljon hyvii vinkkejä😁😁😁
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus