Tietoa kirjasta

Syrjäkylän kasvatti.blogi.fi – Elämä hallitussa sivuluisussa, on Juha Mertalan kirjoittama tarina, jonka päähenkilönä on Tapio Suurkalu. Tapio Suurkalu on suomalainen perusjuntti ja hän on päättänyt alkaa kirjoittaa blogia. Blogissa sukelletaan välillä Tapion villiin nuoruuteen ja välillä Tapion arkiseen arkeen. Varoituksen sanana, tarina saattaa sisältää rajua huumoria, häröineen selityksineen ja kiertoilmauksineen!

”Mistähän sitä aloittaisi? Kerron hieman itsestäni. Haluan pysyä nimettömänä, säilyttääkseni edes jotain salassa. Hyvä on, nimeni on Tapio, kuten tarujen metsien kuningas. Olen kolmekymppinen mies. Olen syntynyt pienessä kylässä, pienessä kunnassa. Kaupunkilaiset sanoisivat, että olen korvesta. Mielestäni kovimmat tulee korvesta, sanoipa tähän kuka mitä hyvänsä.”

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.